Artikkeli kuva

Helsingin PS-Nuoret: Kaupungin tuet pois poliittisilta nuorisojärjestöiltä – rahat aitoon nuorisotyöhön!

27.05.2016 |10:18

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vaatii Helsingin kaupungin poliittisten nuorisojärjestöjen tukien lakkauttamista. Helsingin nuorisolautakunta myönsi eilen peräti 177 000 euroa poliittisille nuorisojärjestöille. Suurimmat tukisummat keräsivät vihreiden, vasemmiston, kokoomuksen ja sosialidemokraattien poliittisten nuorisojärjestöjen paikallisyhdistykset.

– Olen pöyristynyt. Aikana, jolloin kaikesta täytyy leikata, tulisi poliitikkojen olla esimerkillisiä eikä röyhkeän ahneita. Me emme hakeneet yhtään tukea kaupungilta, koska pidämme tukijärjestelmää kuvottavana, moraalittomana ja itsekkäänä. Oikea summa kaupunkilaisten rahapusseista kaikille poliittisille nuorisojärjestöille on tasan nolla euroa, jyrähtää Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Toni Ahva.

– Poliittiset nuorisojärjestöt imevät rahoitusta jo pelkästään valtiolta valtavia summia, minkä lisäksi piirit hakevat tukea suojatyöpaikkoihinsa kaupunkilaisten rahoista. Kaksinkertainen tukijärjestelmä, jossa valtio tukee nuorisojärjestöjä ja kaupungit lisäksi niiden paikallisosastoja, palvelee vain poliittisen eliitin etua.

Rahaa palaa suojatyöpaikkoihin ja viini-iltoihin

Ahvan mielestä veronmaksajien on mahdotonta muodostaa kokonaiskuvaa siitä, paljonko rahaa todellisuudessa vuotaa “poliittisten broilerien suojatyöpaikkoihin ja viini-iltoihin”.

– Poliittisen nuorisotoiminnan on lähdettävä vapaaehtoistyöstä, ei palkkausavustuksilla tuetuista suojatyöpaikoista. Broilerifarmien rahahanat pitää sulkea, Ahva vaatii.

Alas norsuluutorneista tavallisten nuorten pariin

Helsingin PS-Nuorten toiminnanjohtaja Oskar Viding huomauttaa, Helsingin PS-Nuoret on toiminnaltaan Helsingin aktiivisin poliittinen nuorisojärjestö.

– Kaikki toimintamme perustuu vapaaehtoisten nuorten aktiivisuuteen, ei palkallisiin henkilöihin tai kuvottavan suuriin summiin rahaa. Jos meidän järjestömme pystyy siihen, miksi muut eivät?

– Haastamme Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt laskeutumaan alas norsunluutorneistaan ja jalkautumaan tavallisten nuorten pariin. Politiikkaa voi oppia tekemään ilman palkkaa ja kokouspalkkioitakin, Viding painottaa.

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että kaupunki lopettaa poliittisten nuorisojärjestöjen tuet täysin ja keskittää siitä vapautuvat rahat tärkeämpään nuorisotyöhön, esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää