

Herttaista Ruotsi-meininkiä? Voodoomafia Black Axe herättää kauhua brutaaleilla teloitusvideoilla
Black Axe -rikollisjärjestö perustaa toimensa pelotteluun ja uhkailuun, salakuljetuksen ja huumekaupan ohella. Ruotsin tulli on saanut haltuunsa kymmeniä murhavideoita, joita voodoolla uhoava järjestö levittää kuriiriensa ja kilpailijoidensa keskuuteen. Asiasta kertoo Aftonbladet.
Black Axe on lähtöisin Nigeriasta, mutta se on laajentunut voimakkaasti ja on tänään läsnä lähes jokaisessa Euroopan maassa. Göteborgin käräjäoikeudessa on nyt nostettu syyte 15 rikollisjärjestöön tavalla tai toisella liittyvää henkilöä vastaan. Black Axen epäillään salakuljettaneen Hollannista Ruotsiin heroiinia ja kokaiinia 100 miljoonan kruunun (9,6 miljoonaa euroa) arvosta. Oikeudenkäynnin arvellaan jatkuvan vuoden 2020 toukokuuhun asti.
Järjettömiä raakuuksia
Tullin tutkijoita kohtasi järkytys, kun he tutkivat kahden syytetyn takavarikoituja puhelimia. Puhelinten sisältämillä videoilla näkyi muun muassa maassa makaavia ihmisiä, joita paloiteltiin machetella. Seuraavassa rainassa säkistä poimitaan irtopää ja sitä esitellään kameralle. Ja vielä eräässä otoksessa nainen ja pieni lapsi surmataan automaattiaseen sarjatulella.
– Tanskalaiset rikostutkijat ovat hekin saaneet haltuunsa puhelimia, jotka sisältävät teloitusvideoita. Surmatut henkilöt ovat viranomaisten arvelun mukaan huumekuriireita. Saman tyyppistä aineistoa on takavarikoitu myös Italiassa, kertoo syyttäjä Anna Svedin Aftonbladetissa.
Uhreista tai murhaajista ei tietoa
– On epäilyjä siitä, että materiaalia käytetään pelottelutarkoituksiin. Huumekuriirit saadaan väkivaltaan vihjaamalla toimimaan rikollisorganisaation haluamalla tavalla, Svedin valaisee.
Toisen syyttäjän esittämän teorian mukaan teloitusvideoita lähetellään ympäriinsä ketjukirjeiden tapaan. Näin väkivallan sanoma toimisi vstaavalla periaatteella kuin ISIS-terroristijärjestön levittämät länsimaisten uhrien teloitusvideot.
Black Axen videot on luultavimmin kuvattu Afrikassa. Tekijöitä tai uhreja on Euroopasta käsin lähes mahdotonta selvittää, eikä Ruotsissa ole meneillään tähän liittyvää tutkintaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nöyryytysryöstöistä lievät rangaistukset – Halla-aho kirjoitti ongelmasta jo 2006
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













