

PS
HS päästää anarkistit uhkailemaan sivuillaan – samaan aikaan isku perussuomalaisten vaalitoimistoon
Perussuomalaisten vaalitoimiston ikkunat hajotettiin jo toistamiseen Helsingin Vallillassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Helsingin piirisihteeri Teemu Suominen kommentoi tapahtunutta tiedotteessa:
– Helsingin piiri ei ole ehtinyt nimeämään vielä edes kaikkia ehdokkaitaan eduskuntavaaleihin, kun vaalitoimisto joutuu jo toistamiseen ilkivallan kohteeksi. Edellisen kerran kyseisen toimiston ikkunat kivitettiin syyskuun lopulla heti Ruotsissa käytyjen vaalien jälkeen. Tuolloin tekijäksi ilmoittautui anarkistien suosimalla Takku.net-sivustolla nimettömänä pysytellyt taho. Tällä kerta tekijäksi ei ole ilmoittautunut kukaan, ei ainakaan vielä.
– Hyökkäyksen tehneen ryhmittymän tavoitteena lienee aktiivisesti sabotoida demokraattisen vapaan kansalaisliikkeen toimintaa. Perussuomalaiset ovat Suomen suurin työväenpuolue, joten hyökkäykset kohdistuvat demokratian lisäksi samalla suoraan suomalaisiin duunareihin ja yrittäjiin, Suominen muistuttaa.
Suomisen mukaan vaalitoimiston ikkunat olivat erittäin vahvaa, karkaistua lasia.
– Tekijä urakoi lasin kimpussa viitisentoista minuuttia ennen kun sai sen hajalle.
Tapauksesta on tehty rikosilmoitus.
On huomionarvoista, että Helsingin Sanomat julkaisi samana yönä ilmestyneessä lehdessään laajan juttukokonaisuuden, jossa anarkistit arvioivat varsin avoimesti puoluetoimiston ikkunoiden hajottamisen ja poliisiautojen polttamisen mielekkyyttä sekä ihmisten tappamista osana toimintaansa. On kerrassaan hämmästyttävä yhteensattuma, että sunnuntaina ilmestyneessä lehdessä pohditaan juuri sen perussuomalaisten vaalitoimiston hajottamista, jonka ikkunat on hakattu säpäleiksi seuraavana yönä.
Lainaus Helsingin Sanomien sivuilta, jossa anarkisti Suvi Auvinen kertoo toiminnastaan. Auvisen mukaan paikkojen rikkominen on ”taktinen valinta”.
”Jos asialla ovat anarkistit, paikkojen hajottamiselle on poliittinen motiivi. Jos esimerkiksi puoluetoimiston ikkuna rikotaan tai poliisiauto poltetaan, kyse on hyökkäyksestä poliittista vihollista vastaan.” Kun Sampo Terhon eurovaalitoimiston ikkunat syyskuussa kivitettiin, anarkistit halusivat siis hyökätä perussuomalaisia vastaan ja vaikeuttaa heidän toimintaansa.
Auvinen pohtii jutussa myös ihmisten tappamista vallankumouksen tullen ja varoittaa, että ”sortajien kannattaa pelätä” heitä:
– En minä vallankumouksen koittaessa todennäköisesti ole juuri ketään ampumassa. Historiassa ei taida olla yhtään vallankumousta, jossa ketään ei olisi kuollut, Auvinen sanoo.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mitä nyt? Iltalehden toimittaja suuttui konservatiivipoliitikolle ja avautui Twitterissä: ”Intuitio oli vetää henkistä kusipääkääpiötä turpaan”

Helsingin Sanomien Nyt-liite peräänkuuluttaa hyvää keskustelukulttuuria, toimii itse raivopäisten mielenterveystapausten megafonina

Äärivasemmiston tukikohdasta esitetään korona-viruksen tahallista levittämistä poliisiasemille ja syyttäjävirastoihin
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

















