Tagi: Anarkismi

Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtajan Jyrki Ålandin autosta lyötiin lasit rikki viime yönä Turun Härkämäessä. Auton omistaja arvioi, että anarkistit kohdistivat iskun autoon takalasissa olleen vaalimainoksen vuoksi. – Rankasti ottaa päähän, mutta en päästä tapausta ihon alle. Jatkan normaalisti vaalityötä piirin eduskuntavaaliehdokkaiden puolesta, Åland sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Elokapina-liike tavoittelee demokraattisen vallan kumoamista ja anarkiaa. Elokapina lietsoo opetusvideolla toimintaansa mukaan ympäristötuskasta kärsiviä nuoria. Suomen Uutiset selvitti videolta kommunistijohtoisen Elokapinan menetelmiä. Kapinaliikkeen menettelytapoja selostetaan opetusvideolla, joka on suunnattu liikkeen pariin hakeutumista harkitseville nuorille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Berliinissä tehtiin alkuviikosta kaksi tuhopolttoiskua junaliikenteen ohjauskeskuksia vastaan. Kaupunkijuna oli poissa toiminnasta 12 tuntia ja lähijunayhteyksissä oli häiriöitä jopa 36 tunnin ajan. Iskut häiritsivät erityisesti junaliikennettä lentokentälle. Tuhopolttojen tekijöiksi ilmoittautui äärivasemmistolainen ryhmä, joka kertoi sabotoineensa junaliikennettä tukeakseen Fridays for Future -ilmastolakkoliikettä.  Lue lisää >

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden käännytyslentojen häirinnästä on tullut ilmiö. Lennoista tiedotetaan aktiivisesti esimerkiksi Stop Deportations -Facebook-ryhmässä. Lentoihin liittyvät päivitykset keräävät runsaasti huomoita ja tavallisesti niissä myös rohkaistaan häiriköimään lentoa, jotta palautusta ei voitaisi panna toteen. Suomen Uutiset selvitti, minkälaisia seuraamuksia käännytyslennon häiritsijälle voi koitua?  Lue lisää >

Matias Turkkila

Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenosoitukseen itsenäisyyspäivänä osallistunut Heidi kertoo videolla tapahtumien kulusta. – Lähdimme metrolla rauhassa kohti keskustaa. Näimme metron ikkunoista, kun poliisit yrittivät saada metroa kiinni. Kai he olivat vähän ahdistuneita, kun eivät tienneet, millä asemalla jäämme pois. Jäimme Hakiksessa (=Hakaniemessä) pois la lähdimme kohti linnaa ja mielenosoituspaikkaa. Meitä ruvettiin heti saartamaan, emmekä päässeet osoittamaan...  Lue lisää >