

PS ARKISTO
Ikääntyvät työttömät jätetään nyt oman onnensa nojaan – Lehto: ”Marinin hallitus lisää toimillaan rajusti eläkeläisköyhyyttä”
Suomen hallituksen tavoite on saada Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, mikä tarkoittaa, että hallitus on etukenon ilmastotoimillaan siirtämässä viimeisetkin teollisuuden työpaikat Suomen rajojen ulkopuolelle. Perussuomalainen kansanedustaja Rami Lehto kritisoi ankarasti entisten työväenpuolueiden työllistämistoimia.
Kansanedustaja Rami Lehdon mielestä hallituksen ainoa työllistävä toimi on ollut päätös palkata 1 200 työntekijää julkiselle puolelle TE-toimistoihin vuonna 2022. Nämä työntekijät tarvitaan, koska hallitus on tuomassa työttömiksi joutuneiden iloksi aktiivimalli kakkosen ja sitä varten hallitus tarvitsee valvojia asettamaan karensseja työttömiksi joutuneille.
Hallitus on siis siirtämässä duunareita nyt kortistoon ja samalla vähenevillä veroeuroilla palkkaamassa aktiivimalli kakkoselle karenssivalvojia ruoskimaan työttömäksi jääneitä. Hintalappu tälle toiminnalle on noin 70 miljoonaa euroa vuodessa.
– Eikö olisi parempi tehdä toimia, joilla turvataan teollisuuden toimintakyky ja työpaikat Suomessa, kuin käyttää lämmityspolttoaineiden veronkorotuksilla saadut kymmenet miljoonat eurot aktiivimalli kakkosen toteuttamiseen? Lehto kysyy.
Työttömien armeijaa kasvatetaan entisestään
Nyt kun hallitus on kaivamassa aktiivimalli kakkosen ”vasemmistoliiton huonojen ideoiden romukopasta”, on se samaan aikaan poistamassa ikääntyneeltä työväestöltä eläkeputken. Hallitus ei hyväksynyt yli 55-vuotiaita mukaan työllisyyden kuntakokeiluunkaan, johon kyllä pääsevät kaikki alle 30-vuotiaat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset heti työttömyyden alkumetreillä. Yli 55-vuotiaat kelpaavat vasta, kun heistä tulee pitkäaikaistyöttömiä.
– Eläkeputken tukkiminen, työttömyysturvan heikennykset ja vuorotteluvapaasta luopuminen eivät luo yhtään uutta työpaikkaa. Ne ainoastaan lisäävät työllistettävien joukkoa jo ennestään kasvussa olevaan, valtavaan työttömien armeijaan, Lehto moittii.
Ikääntyneet työttömät jätetäänkin nyt oman onnensa nojaan, vain aktiivimallin karenssit seuranaan. Kun työttömiltä viedään eläkeputki, viedään heiltä myös mahdollisuus kartuttaa eläkettä, jota ansiosidonnaisella kertyisi, mutta ei työmarkkinatuella. Hallitus ryhtyy siis jakamaan korotettuja rangaistuksia työttömille. Samalla hallitus paljastaa, kuinka vähän se arvostaa työttömäksi joutunutta duunaria.
Suuret yritykset hyötyvät
Hallituksen ratkaisuista hyötyvät ennen kaikkea keskikokoiset ja suuret yritykset, jotka haluavat irtisanoa ikääntyneitä työntekijöitään. Nykyisellään työnantaja on velvollinen maksamaan omavastuumaksun irtisanomiensa työntekijöiden eläkeputkimenoista. Hallituksen suunnittelemassa uudessa mallissa työnantajan irtisanomiskustannukset ovat vain murto-osa eläkeputkimalliin verrattuna.
– Työnantaja tulee siis säästämään melkoisen määrän euroja, kun hän irtisanoo ikääntyneen työntekijänsä hallituksen poistaessa eläkeputkijärjestelmän. Toisaalta pienyrittäjän kustannukset kohoavat, Lehto toteaa.
Ammattiliittojen työttömyyskassat säästävät myös, kun työttömät tippuvat pois eläkeputken ansiosidonnaiselta.
Eläkeputken tukkiminen on julma eläkeleikkuri
Tulevaisuudessa ikääntyneitä irtisanotaan entistä herkemmin, jos töitä ei ole. Samalla työttömien duunareiden eläkekertymä laskee ja tulevaisuuden ostovoima jää pienemmäksi. Eläkeputken tukkiminen on julma eläkeleikkuri.
– SAK:n laskelmien mukaan työttömäksi jääneen 60-vuotiaan keskipalkkaisen kuukausieläkettä leikataan satoja euroja. Vaikutus voi olla taitettua indeksiä suurempi. Marinin hallitus siis lisää toimillaan rajusti eläkeläisköyhyyttä.
– Näihin toimiin entiset työväenpuolueet ovat nyt Marinin hallituksessa ryhtymässä! Lehto puuskahtaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eläkeputki hiilineutraalius työllistämistoimet eläkeläisköyhyys aktiivimalli 2 Sanna Marin Rami Lehto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työllistymistä kuplamuovia poksuttelemalla – Purra: Hyötyä ainoastaan voittoa tekevälle firmalle

Kokoomus hamuaa ohituskaistaa ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen – Huhtasaari: Valtion tehtävä ei ole omalla kustannuksellaan järjestää tietyille yrityksille halpatyövoimaa

Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Perussuomalaiset tyrmää turvapaikanhakijoiden siirtämisen välittömästi työmarkkinoille: ”Ei työhalujakaan juuri ole, koska saman rahan saa notkumalla kauppakeskuksissa”

Halla-aho: Eläkeputken poisto on askartelemista toissijaisen ongelman kanssa

Perussuomalaiset vahvistaisi ostovoimaa ja lisäisi työllisyyttä veronkevennyksillä – hallitus haluaa jatkaa suomalaisten himoverottamista

Ranne: Pohjoismainen työvoimapalvelumalli työllistää vain virkailijoita – ”Hallitus ostaa 70 miljoonalla lisää kaaosta”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














