Jaakonsaari: Vakoilu haittaa vapaakauppaneuvotteluita

02.07.2013 |12:45

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sanoo Der Spiegel -lehden julkaisemien vakoiluväitteiden syövän luottamusta Yhdysvaltojen ja EU:n välillä ja pahimmillaan vaikeuttavan meneillään olevia vapaakauppa-alueneuvotteluja.

Jaakonsaari sanoo, että luottamuksen palauttamiseksi on tärkeää saada kaikki mahdollinen tieto tapahtuneesta. Hän pitää tarpeellisena kansainvälisiä sääntöjä, joilla tietoturva voidaan taata.

– Meille tämä on iso ja tärkeä asia selvittää juurta jaksain, koska maailmasta ei voi tehdä jättiläismäistä Stasia tai urkintakoneistoa, Jaakonsaari kommentoi SDP:n Demokraatissa.
Jaakonsaari on yllättynyt ennen muuta väitetyn vakoilun laajuuudesta ja siitä, että kohteena on ollut Euroopan unioni.

Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmän puheenjohtaja Hannes Swobodan mukaan vapaakauppa-alueneuvotteluja on syytä harkita uudelleen, mikäli osoittautuu, että eurooppalaiset yritykset, kansalaiset tai taloudet ovat olleet Yhdysvaltojen vakoilun kohteena.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää