

LEHTIKUVA
Jättipankin analyysi kyseenalaistaa laskelmat työvoiman tarpeesta: Sadat miljoonat työpaikat uhattuina – neljännes töistä katoaa kokonaan
Tekoäly pistää pian tusinatöiden tekijät, hallinnon, asiantuntijat sekä alemman ja osin ylemmänkin johdon kilometritehtaalle, väittää pankkijätti Goldman Sachs. Edessä on valtava muutos, jonka myötä työtä saatikka toimeentuloa ei riitä kaikille. Loppujenkin on mentävä takaisin koulun penkille.
Parin viikon ajan vaalitenteissä on taitettu peistä siitä, pitääkö Suomeen saada houkuteltua töihin 30 000 vai 50 000 henkilöä vuodessa. Lähinnä julkiselle sektorille tai sitten hitsipillin varteen. Tämä siitäkin huolimatta, että Suomeen muuttaa kymmeniä tuhansia ihmisiä joka vuosi.
Vaalikeskusteluissa ei sen sijaan ole syvennetty siihen, kuka maksaa 200 000 ulkomaisen työntekijän palkat ja heidän perheidensä kulut seuraavien kymmenien vuosien ajan.
Ja miten rapautunut kansantalous ylipäänsä kestää himoitun muuttoliikkeen. Kansan mielipidettä ei ole kysytty ja asia tuntuu kiinnostavan ainoastaan perussuomalaisia.
Kaksi kolmasosaa nykytöistä uhattuna
Maailman suurimpiin pankkeihin kuuluva Goldman Sachs on paneutunut tuoreessa raportissaan tekoälyn yhä laajemman hyödyntämisen taloudellisiin seurauksiin, erityisesti työvoiman tarpeen kannalta.
Tekoälyn terveiset ovat karua kerrottavaa: koko maailmassa tekoälyn sovellukset voivat johtaa 300 miljoonan työpaikan katoamiseen. Euroopassa ja Yhdysvalloissa kaksi kolmasosaa työtehtävistä muuttuu automaation myötä. Generatiivinen tekoäly voisi korvata kokonaan neljänneksen nykyisistä työtehtävistä.
Jos ja kun näin tapahtuu, puheet työvoiman tuonnista pitäisi välittömästi kääntää nykyisen työvoimareservin kouluttamiseen uusiin tehtäviin. Samalla työikäiset voisivat valmistautua tuleviin töihin, joiden sisällöistä on vasta valistunut aavistus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- disruptio työmarkkinoiden murros generatiivinen tekoäly Goldman Sachs työvoiman tarve EU:n ulkopuolinen työvoima ChatGPT vaalikeskustelut väestön ikääntyminen työvoimareservi kansantalous huoltosuhde Tekoäly perussuomalaiset maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus haluaa Suomeen töihin bussikuskeja ja hoitajia kehitysmaista – Riikka Purran mukaan kokoomuksen malli on utopiaa: ”Ei ole positiivista julkisen talouden kestävyyden kannalta”

Purra viittasi hoitoalan järjestön asiantuntijalausuntoon: Maahanmuutto heikentää alaa ja kielitaidottomat hoitajat ajavat muita hoitajia pois alalta – Helsingin Sanomat aloitti vääristelyn heti

Purra tyrmää vanhojen puolueiden selitykset työvoimapulasta: Työmarkkinoiden ongelmien syynä työn heikot kannustimet

Suomessa yli 250 000 työtöntä työnhakijaa – Rantanen: Vanhojen puolueiden hokema työvoimapulasta tarkoittaa oikeasti halpatyövoimapulaa

Tekoäly haastaa eliitin ylivallan – ihmisen kaltainen ohjelmisto askarruttaa asiantuntijoita

Tekoäly vie ammattilaisten työt: British Telecom leikkaa jopa 55 000 työntekijää – lähes puolet väestä pihalle

Italian porvarihallitus ei kuvia kumarra – pankkien ökyvoitot teholeikkuriin

Tekoäly valtaa maailmaa ja kouluissa ollaan etukenossa – vanhat säännöt eivät toimi ja uudet puuttuvat

Tekoälyn ryydittämä globaali uutiskanava pyrkii murtamaan sisällöntuotannon paikalliset monopolit
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














