

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson. Arkistokuvaa.
Jimmie Åkesson jatkaa ruotsidemokraattien johdossa ja petaa opposition yhteistyötä
Jimmie Åkessonin jatko ruotsidemokraattien johdossa oli läpihuutojuttu. Valinnan jälkeen lauantaina hän haukkui pystyyn hallituksen, vaati pääministeri Stefan Löfvenin (sd.) eroa sekä kehui kokoomuspomo Ulf Kristerssonia. Kehut eivät olleet yllätys, sillä kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson on ottanut etäisyyttä edeltäjäänsä ja pyytänyt anteeksi Ruotsin aiempaa, liian pakolaisystävällistä politiikkaa.
Åkesson valittiin ruotsidemokraattien maapäivillä jatkamaan puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Hän on ollut tehtävässään vuodesta 2005 lähtien, eikä ole hetikohta tehtäväänsä jättämässä.
– Olen valmis katsomaan vielä seuraavat vaalit, se on mielestäni kohtuullista, Åkesson linjasi.
Ruotsi repeytyy kappaleiksi
Puheessaan Åkesson palasi moneen kertaan siihen, että Ruotsi on repeytymässä kappaleiksi ja maa on muisto vain entisestä. Häneltä kysyttiin, onko kyse kuitenkin liioittelusta.
– Monille mainitsemani asiat ovat arkea, mutta on tietenkin selvää, ettei kaikki ollut ennen paremmin. Hyvinvointi kuitenkin rapautuu korkeasuhdanteesta huolimatta ja se on huolestuttavaa, Åkesson totesi Aftonbladetille.
Åkesson on erityisen mielissään siitä, että kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson on ottanut etäisyyttä edeltäjäänsä ja pyytänyt anteeksi tämän liian pakolaisystävällistä politiikkaa.
Pääministerin on erottava
– Kristersson on hatunnoston arvoinen, sillä hän uskalsi pyytää anteeksi. Stefan Löfven voi toimia miten lystää, mutta mielestäni hänen on erottava, Åkesson totesi Aftonbladetille.
Åkesson kehottikin kokoomuspomoa olemaan häneen yhteydessä, vaikka myöntää, että odottaessa voi kotvanen kulua.
– Kristerssonin pitää löytää itsensä ja oma identiteettinsä puheenjohtajana, se vie aikansa. Mutta jos hän kaipaa tukeamme, niin hän tietää, mistä minut löytää.
Oikea ja väärä
Lauantaina Aftonbladet julkaisi sopivasti Åkessonin mielipideartikkelin, jonka kohteena olivat selvästi muutkin kuin ruotsidemokraattien puolueaktiivit. Maan suurimmaksi mitatun puolueen johtaja yltyi kirjoituksessaan suorastaan sanataiteen tasolle:
”Tämän maan rakensivat ihmiset, joilla oli joka päivä lyödä ruokaa pöytään ja katto pään päällä. He olivat ehkä köyhiä, mutta he tiesivät, mikä on oikein ja mikä on väärin. Eivät he räjäytelleet taloja, eivätkä hankkineet särvintä huumekaupalla. He tiesivät mikä on oikein ja mikä on väärin.
Meitä on monta, jotka vielä muistamme toisenlaisen Ruotsin. Ruotsin, jossa pidettiin yhtä. Maa, jolla oli haasteensa, mutta myös yhteinen tavoite, yhteinen nimittäjä. Massamaahanmuutto on pala palalta syönyt ja lyönyt hajalle tämän kansankodin kantavat rakenteet.
Meillä on yksi, ainoa ja kaiken ylitsekäyvä tavoite: Tehdään Ruotsista parempi maa. Palataan siihen Ruotsiin, jonka me muistamme.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat

Lindtmanin resepti asuntokaupalle: Väärä diagnoosi, väärä lääke

Kolumni: Kaikki tietää
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











