

Jopa CNN myöntää: Bidenin henkisten kykyjen heikkenemisestä olisi voitu raportoida paremminkin
Valtamedia on tehnyt salamannopean täyskäännöksen uutisoinnissaan Yhdysvaltain presidenttikisasta. Nyt lehdet ovat valmiita myöntämään vaaliväittelyssä totaalisesti epäonnistuneen Bidenin kognitiiviset ongelmat. Vaaliväittelyn “kauhushow” ei ollut yksittäistapaus. Monet toimittajat jopa sanovat, että ongelmista olisi pitänyt uutisoida jo paljon aiemmin.
Presidentti Joe Bidenin kannalta katastrofaalisesti menneen vaaliväittelyn jälkeen hänen tukijansa ovat kääntäneet kelkkansa täysin. Lehdet, joiden mielestä Biden oli vielä hetki sitten “kriittisellä hetkellä terävä ja viisas” ja fyysisesti hyvässä kunnossa myöntävät nyt istuvan presidentin kognitiiviset ongelmat ja vaativat pääkirjoituksissaan häntä jättäytymään pois presidenttikilvasta. Jopa demokraattien kansanedustajat valmistelevat kirjelmää, jossa pyydetään Bidenia luopumaan ehdokkuudesta.
Trump-vastaisena tunnettu CNN otsikoi juttunsa sanoen, että “Bidenin henkisestä kunnosta olisi voitu uutisoida paremmin ennen vaaliväittelyä, myöntävät jotkut Valkoisen talon toimittajat”. Lehden mukaan eräät Valkoiseen taloon akkreditoidut toimittajat toivovat nyt, että olisivat yrittäneet kovemmin saadakseen kerrottua presidentti Bidenin kognitiivisista ongelmista.
Vielä kuukausi sitten demokraattimedia kiisti ongelmat
Uutiskanava CNN myöntää itsekin asettuneensa puolustamaan Bidenia vielä kesäkuun alussa, kun arvostettu Wall Street Journal -lehti julkaisi pitkän jutun, jossa kerrottiin istuvan presidentin suoriutuneen huolestuttavan huonosti kokouksissa. Valkoisen talon tiedottajat vastasivat, että Biden on täysin terävä ja häneen kohdistunut kritiikki on pelkkää puoluepolitiikkaa.
Tuolloin CNN yhtyi demokraattimedian kuoroon, joka syytti Wall Street Journalia puolueellisesta uutisoinnista, jonka tarkoitus oli vahingoittaa Bidenin imagoa, koska jutussa oli siteerattu enimmäkseen republikaanipolitiikkojen kertomuksia.
CNN-kanavan viime viikolla isännöimä vaaliväittely teki kuitenkin kaikille selväksi, että presidentti Bidenilla on sekä “hyviä päiviä että pahoja päiviä”, mutta huonot päivät ja “jäätymiset” ovat tulleet yhä yleisemmiksi. Niinpä monet ovat alkaneet kysyä, ovatko Valkoisen talon toimittajat jättäneet tahallaan uutisoimatta Bidenin rajoitteista.
Toimittaja: Ei haluttu antaa uskottavuutta oikeiston väitteille
CNN:n haastattelemat Valkoisen talon toimittajat kiistävät, että olisivat jättäneet kertomatta Bidenin kognitiivisista ongelmista siksi, että haluavat tukea Bidenin uudelleen valintaa, mutta monet tuovat kuitenkin selkeästi esille syvän vastenmielisyytensä Donald Trumpia kohtaan.
Useat haastatelluista toimittajista ovat sitä mieltä, että Bidenin ikään ja henkiseen kuntoon liittyvistä asioista olisi pitänyt uutisoida enemmän. Yksi syy uutisoinnin välttämiseen oli se, että ei haluttu antaa vettä oikeiston myllyyn.
– Oikeistomedia kutsui häntä seniiliksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, eikä se ollut totta, eräs CNN:n nimettömänä haastattelema toimittaja sanoo.
– Jos sen jälkeen uutisoit mitä tahansa ikään liittyvää, olet tavallaan antamassa uskottavuutta sellaisille ihmisille, jotka ovat liikkeellä pahantahtoisesti.
Toimittajien mukaan Valkoisen talon tiedotusosasto on pitänyt presidenttiä suojassa toimittajilta. Biden on antanut vähemmän laajoja haastatteluja ja lehdistötilaisuuksia kuin aiemmat presidentit. Niinpä toimittajien on ollut vaikea arvioida miten presidentti suoriutuu kysymyksistä ilman ennalta kirjoitettuja vastauksia.
Toimittajat myöntävät myös, että pelko Valkoisen talon tiedotusosaston ja demokraattipuolueen reaktioista on vaikuttanut heidän uutisointiinsa.
New York Post: “Media tajuaa yhtäkkiä, että Biden on sekaisin”
Keskiviikon paperilehden kannessa konservatiivinen New York Post -lehti irvailee demokraattilehdille: “Media tajuaa yhtäkkiä, että Biden on sekaisin. Nyt he kertovat sen meille!” Kannessa on lainauksia muiden lehtien jutuista, joissa kerrotaan, että Bidenille tulee jäätymisiä yhä useammin ja että avustajat suojaavat häntä muulta maailmalta.
Today's cover: Biden had ‘15-20’ episodes of cognitive decline in last year, Carl Bernstein says https://t.co/TVykFMzPY8 pic.twitter.com/M8M3otgmKa
— New York Post (@nypost) July 3, 2024
Näiden ongelmien ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kenellekään vähänkään asioita seuraavalle. Mutta Yhdysvaltain vasemmistolaisella valtamedialla on ollut kova tarve vakuuttaa, että Biden on terävä ja toimintakykyinen. Vakuuttelu on ollut sitä kovempaa, mitä enemmän ongelmia on näkynyt. Ja Suomen valtamedia kopioi juttunsa ja näkökulmansa sellaisenaan Yhdysvaltain vasemmistolehdistä.
Veteraanitoimittaja Carl Bernstein kertoi CNN-kanavalla maanantaina, että Bidenilla on viimeisen vuoden aikana ollut vakavia kognitiivisia ongelmia jopa 20 kertaa. Vaaliväittelyn “kauhushow” ei siis ollut yksittäistapaus. Viimeisen puolen vuoden aikana muutos on ollut erityisen selvä, mutta Bidenin lähipiiri ja toimittajat ovat pyrkineet salailemaan ongelmia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Carl Bernstein Wall Street Journal Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 Valkoinen talo Joe Biden valtamedia CNN Donald Trump
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Joe Biden luopui ehdokkuudestaan – republikaanit vaativat eroamaan myös presidentin tehtävästä

Biden puhui “demokratian pelastamisesta”- aikoo puuttua korkeimman oikeuden toimintaan
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Ruotsin Kela maksaa vuosittain miljardituet vilpillisille kansalaisille – tapausten määrä moninkertaistunut muutamassa vuodessa
Konstit on monet kun kansalaiset huijaavat rahaa hyvinvointivaltiolta. Tukipetosten määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tyypillinen vilunki on tukien maksaminen henkilölle, joka on jo poistunut maasta. Ruotsin Kelan eli Försäkringskassanin miljardilukuihin on perehtynyt Fokus-media.