

Vesa Moilanen
Juho Eerola: Kunnan voitava lopettaa pakolaisten vastaanottaminen menettämättä aikaisempia tukia – ”Kohtuuton tilanne”
Kunnan pitäisi voida halutessaan luopua pakolaisten vastaanottamisesta ilman, että se samalla menettää tuet jo aiemmista pakolaisista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kiinnitti huomiota epäkohtaan tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa, jossa käsiteltiin hallituksen esitystä kotouttamisen edistämisestä.
– Haluan kuitenkin nostaa esiin vähälle huomiolle jääneen mutta yhtä lailla korvausten maksatusta koskevan tärkeän asian, Eerola aloitti.
– Korvausten maksatukseen tarvitaan lain mukaan edelleen sopimus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Kunta ei siis käytännössä voi lakkauttaa pakolaisten vastaanottoa, vaikka haluaisi. Jos se irtisanoo sopimuksen, se menettää jatkossa korvaukset myös niistä, jotka ovat kuntaan jo saapuneet mutta joiden osalta tämä kolme tai neljä vuotta ei ole vielä täyttynyt, Eerola paljasti.
– Jos asia tosiaan on näin, niin tämä on aika kohtuuton tilanne. Näitä kuntien saamia korvauksia ei pidä sitoa sopimuksen voimassaoloon eli lupaukseen siitä, että ottaa aina vaan lisää näitä pakolaisia. Kun kunta on hyvässä tahdossa sopinut pakolaisten vastaanotosta, pitäisi korvaukset myös suorittaa täysimääräisesti ja luvatun mukaisesti kunnassa jo olevien pakolaisten osalta riippumatta siitä, haluaako kunta ottaa enää jatkossa näitä pakolaisia lisää, Eerola vaati.
Demarikin kannatti
Hän edellytti, että kotouttamislakia muutettaisiin tältä osin jatkokäsittelyssä. Lähetekeskustelu tapahtui tällä kerralla varsin lyhyessä muodossa, sillä Eerolan jälkeen ainoan puheenvuoron piti SDP:n Sirpa Paatero. Hänkin kannatti paitsi hallituksen esitystä, myös Eerolan esittämää huomiota.
– Edustaja Eerolan äsken esille nostama kysymys täytyy kyllä valiokunnassa käydä läpi, että mitä tapahtuu, jos kunta jostain syystä sitten irtisanoo tämän sopimuksen sen jakson aikana, kun ihmiset ovat kotoutumassa. Toivon tietenkin, ettei näin käy, mutta.. Paatero päätti kannanottonsa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: ”Nyt on etsittävä perusteet turvapaikanhakijoiden palauttamiselle – eikä porsaanreikiä maahan jäämiselle”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











