Puolan ilmatilaan lensi venäläisiä drooneja, joista monia Puolan ilmatorjunta kuitenkin ampui alas. Samaan aikaan Venäjä jatkaa hyökkäystä Ukrainassa.
Kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää tapausta vakavana. Hän kommentoi tilannetta uudella videolla.
– Tilanteen vakavuudesta kertoo sekin, että Puolan ilmatorjunta on aktivoitunut ja ampunut drooneja alas. On hyvä tiedostaa, että Puola on Nato-valtio ja droonit ovat todistetusti venäläisten.
Puola on pyytänyt aktivoimaan Naton perussopimuksen artikla 4:n. Junnila kuitenkin rauhoittelee, sillä asialla ei ole tekemistä Naton tunnetuimman artiklan eli jäsenvaltioille puolustuksellisen tuen aseellisen hyökkäyksen varalta tarjoavan artikla 5:n kanssa.
– Artikla 4 on konsultaatiotyyppinen, ja sitä on käytetty aikaisemminkin. Siinä liittokunta käy kohteeksi joutuneen maan kanssa läpi, miten turvallisuusratkaisuja voidaan parantaa akuutissa tilanteessa.
Ellei Venäjän toimiin reagoida, eskalaatiot jatkuvat
Junnila sanoo, että Venäjällä on nyt halua testata Naton jäsenvaltioiden kykyä reagoida ja saada selville, miten asiaan liittokunnassa suhtaudutaan.
– Tunnetusti Venäjä kokeilee omia rajojaan ja haluaa luoda uutta todellisuutta ja tilaa. Ellei Venäjän toimiin reagoida, eskalaatiot jatkuvat.
Puolan presidentti Karol Nawrocki vieraili Suomessa vain hieman ennen kuin venäläiset lennokit loukkasivat Puolan ilmatilaa keskiviikon vastaisena yönä.
– Presidentti Nawrocki totesi, että heidän tärkein tehtävänsä on turvata oma turvallisuutensa. Myös Suomessa tilanne on sama, Junnila sanoo.
Tunteiden varassa ei pidä syöttää Putinin lapaan
Kansanedustaja Junnila korostaa, että tässä ajassa on tärkeää, että Suomessakin keskeisistä turvallisuuskysymyksistä ollaan samaa mieltä.
– Suomen turvallisuudesta ja suvereniteetista huolehditaan parhaiten niin, että vahvistetaan puolustuskykyä ja tehdään kaikki turvallisuusratkaisut puolustuksen tarpeista lähtien eikä identiteettipoliittisista syistä tai kansainvälisten ilmiöiden johtopäätöksenä.
Junnila sivaltaa vihreitä, jotka ovat vihjailleet, että Suomen pitäisi esimerkiksi luopua Daavidin linko -asekaupoista Israelin kanssa. Suomessa on kuitenkin selkeä tarve Daavidin lingolle.
Tässä ajassa on erityisen vaarallista antaa tunteiden ja identiteettipolitiikan syöttää Putinin lapaan, Junnila sanoo.