Perussuomalaisten kansanedustaja Johanna Jurva moittii ankarasti sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) päätöstä lakkauttaa sokeiden käsityöavustus kokonaan. Räty päätti asiasta viime torstaina Raha-automaattiyhdistyksen avustusten yhteydessä. Asiasta kertoi ensin Demokraatti.

Näkövammaisten keskusliiton avustus vähenee noin 1,6 miljoonaa euroa. Se on 23 prosenttia vuoden 2014 tasosta. Liiton käsityötoiminnan eli Sokeva käsityön RAY-avustus päättyy kokonaan.

Avustuksella on koulutettu sekä uusia että jo alalla toimivia näkövammaisia käsityöläisiä, kehitetty tuotteita sekä viimeistelty ja markkinoitu valmiita käsitöitä.
Sokevalla on noin 700 käsityöläistä, jotka valmistavat siveltimiä, harjoja ja rottinkihuonekaluja.

Tukea aiotaan vähentää vielä edelleen. RAY:n ohjeellisen avustussuunnitelman mukaan liiton avustukset vähenevät vuosina 2016-2018 edelleen niin, että vuonna 2018 avustustaso on vain puolet vuoden 2014 tasosta eli 3,5 miljoonaa euroa. RAY on Näkövammaisten Keskusliiton toiminnan päärahoittaja.

Ei voi ottaa heiltä,
joilla ei ole mitään

Vantaalainen Jurva on sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen.

– Tämä kuulostaa kyllä todella ikävältä. Että leikataan tällaiselta ryhmältä, joka aivan erityisesti tarvitsee yhteiskunnan tukea. En ymmärrä, minkä takia näin tehdään. Tämä aivan hätkähdytti, että ei voi olla totta!

– Onko Rädyllä tarkoitus, että huolehditaan vain hyväosaisista ihmisistä, joilla asiat ovat ennestään hyvin? Osa näkövammaisista on huono-osaisia ja nyt heitä näin vielä syrjitään, Jurva päivittelee.

Pitäisikö tämä epäkohta korjata seuraavalla vaalikaudella?

– Ilman muuta se kannattaa miettiä uudelleen. Emme voi lähteä sille linjalle, että tällaiselta erityisryhmältä otetaan pois, jolla ei mitään ole.

Epäinhimillinen ja
kohtuuton leikkaus

Näkövammaisten keskusliitto kommentoi leikkausta tiedotteessaan tyrmistyneenä. Liiton kannanoton mukaan toiminnan äkillinen ja täydellinen lopettaminen on RAY:n puolelta epäinhimillinen ja kohtuuton, sillä näkövammaiset käsityöläiset ovat useimmiten henkilöitä, joilla on pieni eläke ja sen lisäksi vähäisiä ansiotuloja.

– Yhdyn täysin keskusliiton näkemykseen. Tämä on epäinhimillistä ja kylmää kokoomuslaista politiikkaa, Jurva paheksuu.

Veli-Pekka Leskelä