

LEHTIKUVA
Juvonen: Hoitohenkilökunnan testaaminen on juuri nyt erityisen tärkeää
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vakuuttaa, että suomalaiset voivat edelleen luottaa siihen, että terveydenhuoltojärjestelmä toimii, vaikka onkin tällä hetkellä kovassa paineessa.
– Meillä on hyviä lääkäreitä ja hoitajia, joten edelleen suomalaiset saavat tarvitsemaansa hoitoa. Nyt olisi kuitenkin toivottavaa, että virusinfektiot leviäisivät tasaisesti, eikä tulisi korkeita huippuja jotka ruuhkauttavat terveydenhuoltoa.
– Jos kuitenkin epäilee, että kantaa itse oireita, niin täytyisi soittaa ensin terveydenhuoltoon eikä saisi mennä suoraan paikan päälle tartuttamaan sairautta eteenpäin, Arja Juvonen sanoi tänään Viiden jälkeen -ohjelmassa MTV-kanavalla.
Virusinfektio jo lähellä epidemiaa
Juvosen mukaan hoitohenkilökunnan testaaminen on juuri nyt erityisen tärkeää.
– Vaikuttaa siltä, että virusinfektio on epidemia ja sille ei ole enää mitään tehtävissä. Pikkuhiljaa varmaan mennään siihen, ettei testejä enää oteta, vaan ihmiset sairastuvat vuorotellen. Osa sairastaa lievänä, kausi-influenssan tapaan. Vakavasti sairastuneet joutuvat yleensä sairaalaan. Jos tulee matkoilta riskialueilta, on erittäin tärkeää noudattaa ohjeita ja ilmoittaa työnantajalle ettei pääse tulemaan töihin.
Työnantajien huolehdittava varahenkilöstön saatavuudesta
Juvonen muistuttaa, että terveydenhuoltosektorilla on nyt huolehdittava varahenkilöstön saatavuudesta.
– Työnantajien tulee valmistautua siihen, että kun hoitaja sairastuu, tilalle saadaan joku. Kaikki kynnelle kykenevät tarvitaan nyt mukaan, jos ja kun todellinen tarve tulee. Meillä on paljon opiskelijoita ja myös eläkeläisiä, jotka tekevät keikkoja, esimerkiksi viikonloppuisin.
– Itselläni on paljon entisiä työkavereita, jotka ovat jo eläköityneet, mutta tekevät edelleen töitä. He ovat todella hyviä työntekijöitä ja heillä on paljon arvokasta tietoa.
Virukselta suojautuminen on millintarkkaa työtä
Koronaviruspotilaita hoidettaessa virukselta suojautuminen on terveydenhuollon ammattihenkilöille millintarkkaa työtä.
– Se on hyvin merkityksellistä. Puhutaan myös niin sanotusta aseptisesta omatunnosta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilö miettii jo etukäteen huoneeseen saapuessaan kaikki liikkeensä eli mihin hän koskee, miten suojaa itsensä ja samalla potilaan.
– Suojautuminen on tärkeää, koska virukset ja bakteerit eivät näy silmillä. Niitä kuitenkin on ovenkahvoissa, lattialla ja sängynlaidoilla, joka puolella mihin voi koskea ja ne leviävät eteenpäin käsien välityksellä. Tietyissä vaiheissa hanskat ja maskit ovat tärkeitä. Myös työvaatteet on pidettävä puhtaina ja ne on vaihdettava riittävän usein.
Hoivalaitoksissa rajoitettu vierailuja
Useissa hoivalaitoksissa ja vanhainkodeissa ovet on nyt laitettu säppiin, eli vierailijoita ei enää pääse. Juvosen mukaan on hyvä asia, että hoivayksiköissä on reagoitu koronaviruksen leviämisen riskiin.
– Uskon, että omaiset kyllä ymmärtävät, koska kyse on vanhusten suojelemisesta. On muistettava, että myös sairaaloissa ja hoivapaikoissa on toki omat bakteerit ja virukset ympäri vuoden, eli aina on oltava varovainen ja muistettava pestä kädet vierailun jälkeen ettei viruksia ja bakteereita viedä eteenpäin. Hoitohenkilöstö samalla tekee sen, mikä on tarpeen, eli nämä voivat olla välttämättömiä asioita. Toki vierailujen rajoituksista myös kerrotaan vanhuksille. Onneksi puhelin on edelleen kaikilla käytössä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- testit hoivayksiköt epidemia koronavirus henkilöstö hoitajat Terveydenhuolto perussuomalaiset Arja Juvonen vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronavirustilanne aiheuttaa isoja muutoksia Puolustusvoimissa: ”Tämä on ainutlaatuinen tapaus myös meille tässä laajuudessa”

Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa

Lääkäri: Tarvitsemme järeitä karanteenitoimia nyt tai terveydenhuoltojärjestelmä uhkaa ajautua Italian kaltaiseen kaaokseen

Juvonen: ”Nyt on se tilanne, että moni suomalainen sairastuu koronavirukseen, moni tarvitsee myös sairaalahoitoa” (video)

Covid-19 -sairauden leviämistä voidaan rajoittaa – tutkittua tietoa

Juvonen: Kansalaisilla ollut vaikeuksia päästä koronavirustesteihin, vaikka ovat saapuneet epidemia-alueelta – ”Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä”

Korona-viruksen leviämismallinnus todistaa – ratkaisevat hetket ovat juuri nyt käsillä

Emeritusprofessori: Useimmat koronaviruskuolemat Suomessa voitaisiin välttää – ”laumaimmuniteetin rakentamiseen perustuva politiikka on tuhon tie”

Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













