

LEHTIKUVA
Kaj Turunen: Yrittäjävähennys ja maksuperusteinen ALV ovat merkittäviä parannuksia – ”Hyvä päivä”
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen kiittelee hallituksen budjettiriihessä tekemiä työllisuuspäätöksiä.
– Edellisen hallituksen demarivaltiovarainministeri kevensi käytännössä suurten yritysten verotusta unohtaen pienet yritykset ja elinkeinon harjoittajat. Juuri näissä pienissä yrityksissä on kuitenkin yksityisen puolen työpaikoista 90 %. Nykyinen hallitus korjasi tämän asian budjettiriihessä ja pienyrityksiä kannustetaan työllistämään saman suuruisella verohelpotuksella, joka aiemmin annettiin osakeyhtiöille. 5%:n yrittäjävähennys oli perussuomalaisten tavoitteena. Mottomme työ, yrittäminen ja välittäminen saa näiltäkin osin katetta, talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen toteaa.
– Maksuperusteinen ALV on oikeudenmukaisuusasia. On käsittämätöntä, että yrittäjä on joutunut maksamaan ja näin rahoittamaan arvonlisäveron laskusta, josta hän ei vielä ole edes saanut rahoja. Tämä on johtanut monesti käyttöpääoman puutteeseen ja usein myös tarpeettomien korkojen maksuun. ALV:n muuttaminen maksuperusteiseksi ilahduttaa minua henkilökohtaisesti, koska olin vaaleissa luvannut tehdä muutoksen eteen töitä, Kaj Turunen iloitsee.
Teollisuudelle päästökauppakompensaatiota yli 40 miljoonalla
Hallitus on päättänyt kompensoida päästökaupasta Suomen raskaalle teollisuudelle aiheutuvia epäsuoria kustannuksia. Kompensaation arvo on 43 miljoonaa euroa.
– Päästövähennyksistä Euroopan sisäisessä taakanjaossa on muodostumassa hyvin epäoikeudenmukainen ja Suomen teollisuudelle kallis. Lisäksi meidän kilpailijamaat kompensoivat omalle teollisuudelleen päästökaupan epäsuoria kustannuksia. On erinomainen päätös hallitukselta reagoida tähän ja korvata suomalaiselle teollisuudelle päästökaupan aiheuttamia menetyksiä, kiittelee talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps).
– Vaadittiin perussuomalaiset hallitukseen, että päästökaupan aiheuttamiin ongelmiin vihdoin reagoidaan, kommentoi Turunen.
Kaivosalalle merkittävä veronalennus
Kaivokset saavat yhteensä 21 miljoonan euron arvoisen sähköveronalennuksen, kun kaivostoiminta palautetaan alemman sähköveron piiriin.
– Edellinen hallitus nosti kaivosten sähköveroa. Se oli aivan järjetön päätös, pohtii Turunen.
– Me vastustimme korotusta tuolloin. Suomi on perinteikäs kaivosmaa, jolla on poikkeukselliset malmivarannot. Ihmettelen, että edellinen hallitus päätti toimillaan tieten tahtoen heikentää alan menestysmahdollisuuksia. Meidän on päinvastoin kaikin tavoin tuettava työpaikkojen säilymistä Suomessa.
– Saamme taas kaksi hallitusneuvotteluissa asettamaamme tavoitetta läpi: päästökaupan epäsuoria kustannuksia korvataan sähköintensiivisille aloille ja kaivosteollisuuden sähkövero laskee. Hyvä päivä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Jalonen budjettiriihestä: Tavoitteemme etenevät – autovero laskee, venevero käyttöön

Anne Louhelainen kiittelee budjettiriihen tuloksia: Eläkeläisille paljon hyvää

Hallitus sopi budjetista suunnitelmien mukaan – päivähoitomaksujen korotus peruttiin, Lex Lindström maaliin

Sampo Terho HS:lle: perussuomalaiset ei hyväksy työttömyysturvan porrastusta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














