Artikkeli kuva

Kalasatamaan ilmestyi pahaenteinen seinäkirjoitus: Kill The White

12.08.2016 |10:45

Helsingin Kalasataman kautta työmatkansa tekevä mies on kiinnittänyt huomiota alueella olevan aidan seinäkirjoitukseen, joka kehottaa tappamaan valkoihoiset ihmiset.

– Olen tällä viikolla ajellut työmatkalla Kalasataman kautta ja siellä on jo päiväkaupalla minua tervehtinyt ytimekäs seinäkirjoitus: KILL THE WHITE. Allekirjoitus on ilmeisesti kuninkaankruunu, kuvan Suomen Uutisiin lähettänyt mies sanoo ja arvelee kirjoitusta ”tervehdykseksi kantasuomalaisille”.

– Suomessa nostetaan aika helposti somekohu milloin mistäkin aiheesta, mutta tuskin kuitenkaan tästä. Valkoisia saa Suomessa pilkata ihan vapaasti – ja näköjään myös uhkailla.

Kalasataman alueella on Helsingin kaupungin kerrostaloja, joissa asuu myös maahanmuuttajia.

Poliisi etsii islaminvastaisten lappujen levittäjää

Poliisi ei tiettävästi ole aloittanut tutkintaa Kalasataman seinäkirjoituksesta, toisin kuin esimerkiksi Joensuussa, missä poliisi etsii ”islaminvastaisten lappujen” levittäjää. Lappuja on löytynyt tulostimen luota esimerkiksi yliopiston psykologian laitoksella, kertoo Itä-Suomen yliopistolehti Uljas.

– Toukokuussa ohjeistimme yliopiston turvallisuuspäällikköä ja poliisi myös kehottaa kansalaisia valppauteen. Poliisin omilla toimenpiteillä tekijää ei välttämättä löydetä. Tutkinnanjohtajana sitä mielellään sanoisi, että rosvot on saatu kiinni, mutta nyt ei ole saatu. Meillä on kyllä omat arvelut tekijästä, rikoskomisario Sami Joutjärvi sanoo lehden haastattelussa.

Tapaus on kirjattu rikosnimikkeellä “kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Poliisi etsii “rasististen julisteiden” levittäjää myös Siilinjärvellä, missä julisteita on nähty Nilsiäntien varrella.

 

 

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää