Kansa lyttäsi hallituksen MTV3:n kyselyssä

15.04.2013 |13:48

Kaksi kolmesta vastaajasta on sitä mieltä, että hallitus on onnistunut päätöksenteossaan huonosti. MTV3 uutiset kertoi kyselynsä tuloksista sunnuntaina.

Huonon arvosanan saavat niin ikään hallituksen keskeiset ministerit, pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Noin kaksi kolmesta vastaajasta arvioi Kataisen ja Urpilaisen onnistuneen melko tai erittäin huonosti.

Hallituksen päätöksentekokykyä mitattiin kysymyksellä, jossa viitattiin kehysriihen osinkoveropäätöksiin, joita hallitus joutui korjaamaan, kun hallituksen sisällä syntyi eripuraa päätösten vaikutuksista. Varsinkin Vasemmistoliitossa katsottiin, että muutokset osinkoverotuksessa suosivat kohtuuttomasti vauraita omistajayrittäjiä ja toisaalta pörssiyritysten suuromistajia.

Hyvän arvosanan antoi vain 13 prosenttia ja neutraalisti suhtautui 14 prosenttia vastaajista. 61 prosenttia arvioi Kataisen onnistuneen melko tai erittäin huonosti. Hyvän arvosanan antaa vain 17 prosenttia vastaajista. Yhtä kehnot lukemat saa veroasioista vastaava valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. 60 prosenttia antaa huonon arvosanan ja 13 hyvän.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää