

MATTI MATIKAINEN
Kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan – ministeri Rantanen: ”Suomen kansalaisuus ei ole automaatio”
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan hallitusohjelman mukaisesti. Muutoksia ehdotetaan henkilöllisyyden selvittämiseen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon kansalaisuuden saamisen edellytyksinä.
Hallituksen esitys kansalaisuuslain muuttamisesta lähti lausunnoille 25.11. Tavoitteena on, että kansalaisuuden saaminen edellyttäisi onnistunutta kotoutumista. Lakimuutosten tarkoituksena on myös entistä enemmän korostaa turvallisuuteen liittyvien riskien huomioimista ja yhteiskunnan sääntöjen noudattamista.
– Suomen kansalaisuus ei ole automaatio, vaan sen edellytys on onnistunut kotoutuminen, suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattaminen ja työnteko, toteaa sisäministeri Mari Rantanen.
Tiukennuksia nuhteettomuus- ja toimeentuloedellytyksiin
Nuhteettomuusedellytystä tiukennetaan, eli mahdollinen rikoksiin syyllistyminen vaikuttaisi entistä tuntuvammin siihen, voidaanko hakijalle myöntää kansalaisuus. Myös kansallisen turvallisuuden merkitystä osana kansalaisuuden myöntämistä koskevaa menettelyä korostetaan.
Jatkossa toimeentuloa tarkasteltaisiin nykyistä enemmän osoituksena kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä tarkoittaa, että ainoastaan tukien varassa elävä henkilö ei enää täyttäisi tätä edellytystä.
Henkilöllisyyden selvittämisen osalta hakijan aktiivisuuden ja asiakirjanäytön merkitystä lisättäisiin nykyiseen verrattuna. Muutokset eivät koskisi kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä.
Terroristeilta kansalaisuus pois
Kansalaisuuden menettämiseen liittyvät säädösmuutokset koskisivat tilanteita, joissa henkilö on antanut vääriä tietoja kansalaisuuden hakemisen aikana tai syyllistynyt Suomen elintärkeitä etuja loukkaaviin rikoksiin. Esimerkiksi nykyistä useampi terrorismiin liittyvä rikos voisi johtaa kansalaisuuden menettämiseen.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2025.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansalaisuuden ehdot toimeentuloedellytys kansalaisuuden epääminen terrorismirikokset kansalaisuuden peruuttaminen kansalaisuuden myöntäminen Suomen kansalaisuus Nuhteettomuusedellytys Kansalaisuuslaki Hallitusohjelma Mari Rantanen Kotoutuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansalaisuuden vaatimukset muuttuvat tiukempaan suuntaan – edellytettävä asumisaika nousee viidestä kahdeksaan vuoteen

Maahanmuuttopolitiikkaa kiristetään ja rangaistuksia kovennetaan – ministeri Ranne: Sinivalkoinen sisäisen turvallisuuden politiikka johtaa meidät pois Ruotsin tieltä
Perussuomalainen liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne kirjoittaa Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksessaan sinivalkoisen sisäisen turvallisuuden suunnanmuutoksesta, joka johtaa Suomen pois Ruotsin tieltä.

Tutkimus: Suomalaiset haluavat kontrolloida työperäistä maahanmuuttoa – kaksi kolmesta hyväksyy vain julkista taloutta vahvistavan maahanmuuton
Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreessa Ilmapuntari-tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten suhtautumista työperäistä maahanmuuttoa kohtaan. Tutkimuksesta voidaan vetää johtopäätös, että enemmistölle suomalaisista kelpaa vain julkista taloutta vahvistava maahanmuutto. - Suomalaiset ymmärtävät, että puheet ”työvoimapulasta” maassa, jossa työttömiä on monta sataa tuhatta, eivät ole mielekkäitä, ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos arvioi tutkimusta Suomen Uutisille.

Turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksia tullaan rajoittamaan

Sisäministeri Mari Rantanen: EU:ssa on otettava uusi, jämäkkä ote maahanmuuttoon – ”Tarvitaan realismia ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme”
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
















