Kansallismieliset puolueet yhdistämässä viestiään eurovaaleja varten

03.09.2018 |10:35

Ensi kevään eurovaaleissa kansallismielisillä puolueilla on melkoisella varmuudella tiedossa järisyttävä vaalivoitto. Europarlamentin rakenteen vuoksi parlamenttiryhmien välinen yhteistyö on välttämätöntä. Vaalien jälkeen ryhmien koot muuttuvat mitä ilmeisimmin niin radikaalisti, että kansallismielisten meppien ääniä ei kaikissa kysymyksissä voidakaan jättää huoletta huomiotta. Kansallismielisten puolueiden tulee vain vetää yhtä köyttä.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on kieltäytynyt vastaanottamasta Eurooppaan pyrkineitä turvapaikanhakijoita. Italian sisäministeri Matteo Salvini puolestaan vaatii, että kaikkien EU-maiden on osallistuttava turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Salvini on myös maansa varapääministeri, ja käytännössä kansainvälinen media pitää häntä todellisena pääministerinä.

Herroilla on päinvastaiset linjaukset. Voisi siis olettaa heidän vaativan toista osapuolta perääntymään vaatimuksissaan. He kuitenkin tapasivat hyvässä hengessä. Orbán kertoi tapaamisen jälkeen Unkarin osoittaneen, että EU:ssa voidaan huolehtia maarajoista. Hänen mielestään Italia osoittaa huolehtivansa unionin vesirajojen pitävyydestä.

EU:n maahanmuuttopolitiikka ristitulessa

Orbánin ja Salvinin lämminhenkisen tapaamisen tavoitteet ovatkin pidemmän maalin päässä, Financial Timesin vakiokolumnisti Wolfgang Münchau kirjoittaa. Ministerikaksikolla näyttäisi olevan yhteinen päämäärä: osoittaa EU:n yhteisen maahanmuuttopolitiikan epäonnistuneen.

Monella eurooppalaisella puolueella on halu saada maahanmuuttopolitiikka takaisin kansalliselle tasolle. Näitä puolueita on kolmessa eri ryhmässä.

EPP:hen kuuluu Orbánin luotsaama Fidesz-puolue. Vaikka jotkut EPP:n mepit haluaisivat potkia Fideszin ulos tiukan kansallismielisen linjan vuoksi, niin ensi eurovaalien jälkeen Fidesz pitänee paikkamääränsä. Moni ryhmän puolue sen sijaan kutistunee viime vaaleista.

Salvinin Liitto kuuluu ENF-ryhmään. Tämän lisäksi europarlamentin kolmanneksi suurin ryhmä ECR kritisoi EU:n maahanmuuttopolitiikaa. Perussuomalaiset kuuluvat tähän ryhmään.

Jotkut puolueet kertovat olevansa EU-myönteisiä, toiset taas EU-kriittisiä tai suoranaisesti EU-vastaisia. Yhteistyö ei siten onnistune kaikilla rintamilla. Salvinin ja Orbánin tapaaminen osoittaa, että eräänlaisella varjoryhmällä EU:n maahanmuuttopolitiikka on muutettavissa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
8.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
9.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää