

LEHTIKUVA
Kansanedustajien sopeutumiseläke piti purkaa, tulikin noin 300 euron etukorotus
Kansanedustajien sopeutumiseläkkeen purkamiseen koplattiin useita etuisuuksien parannuksia. Koplausta moittinut kansanedustaja Leena Meri (ps.) avaa lukuja Uuden Suomen blogissaan. Sopeutumisrahaan pääsee uudessa järjestelyssä nopeammin kiinni, ensimmäisen ja toisen kauden kansanedustajien sopeutusraha nousee noin 300 eurolla, lisäksi ex-ministereiden eläkkeiden korotusta varten on tarjolla erityinen “dinosauruspykälä”.
Perussuomalaisia lukuun ottamatta muut eduskuntaryhmät ovat luoneet sopeutumiseläkkeen tilalle uuden järjestelmän eli sopeutumisrahan uusilla etuuksilla höystettynä. Lähdimme korjaamaan kohtuuttomuuksia eli sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamista asiasta tehdyn kansalaisaloitteen sekä perussuomalaisten asiasta tekemän lakialoitteen mukaisesti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kannan mukaan lakkauttamisasiaan ei olisi saanut koplata kansanedustajien omien etuuksien nostoa.
Sopeutumiseläke on nykyisin enintään kolmen vuoden ajan maksettava sopeutumisraha vuoden 2011 jälkeen aloittaneilla kansanedustajilla. Uuden sopeutumisrahan piiriin siirtyvät myös sopeutumiseläkettä nostavat ex-kansanedustajat ja nykyiset ennen vuotta 2011 aloittaneet kansanedustajat. Ne jotka saavat nyt sopeutumiseläkettä, voivat saada lain voimaantulon jälkeen sopeutumisrahaa vielä kolme vuotta.
Uudessa mallissa sopeutumisrahaan on jatkossa oikeutettu jo yhden edustajana toimitun vuoden jälkeen, kun nykyisin minimivaatimus on ollut kolme vuotta. Samoin korotetaan 1. ja 2. kauden edustajien sopeutusrahan määrää vajaat 300 euroa. Näitä korotuksia emme voineet hyväksyä.
Yllättäen myös ex-ministereiden ns. dinosauruspykälä haluttiin tuoda tähän yhteyteen. Muutoksen tarkoitus on, että eduskunnan kansliatoimikunta voisi hakemuksesta myöntää harkinnanvaraista ylimääräistä vanhuuseläkettä, jossa huomioidaan yli 15 vuotta sitten ansaitut nykyistä korkeammat eläkekertymät. Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä sitä, että uudessa mallissa kansanedustajien miehittämä kansliatoimikunta voi myöntää toverituomioistuimena rahaa pärstäkertoimen mukaan.
Sen sijaan olisimme voineet hyväksyä esillä olleen mallin, jossa kansaedustajat laitetaan samalle viivalle muiden kansalaisten kanssa, eli kansanedustajat olisivat siirtyneet ansiosidonnaisen päivärahan ja aktiivimallin piiriin. Tätä muut puolueet eivät hyväksyneet. Muiden puolueiden kannattama uusi sopeutusrahamalli sisälsi kansanedustajille niin paljon uusia etuuksia, että emme voineet tällaista kokonaisuutta hyväksyä, koska tarkoitus oli purkaa kohtuuttomuuksia eikä luoda niitä lisää.
LEENA MERI
Kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Kansanedustajilta sopeutumiseläke pois – “Aktiiviseen työnhakuun niin kuin muutkin”

Perussuomalaiset vastustaa härskiä koplausta – ylisuurten sopeutumiseläkkeiden poistoon ei saa kytkeä kansanedustajien etujen nostoa

Lehto: Kansanedustajien yltiömäisille sopeutumiseläkkeille vihdoinkin loppu

Sopeutumiseläkkeen koplauksesta tulikivenkatkuisia kommentteja – “leikkivät tekopyhää”, “jotenkin uskomatonta..”

Savio: Sopeutumiseläkkeen lopettamiseen jäi korotusten myötä ikävä sivumaku

Perussuomalaiset kannattavat korotusta pieni- ja keskituloisten työeläkkeisiin – Meri: ”Pitkästä työurasta tulisi palkita enemmän”

Kokoomuksen ja keskustan kansanedustajat puolustavat tulevia eläkkeitään – Leena Meri: ”Paljonko se teidän ”pieni” eläke on, jolla joudutte toimeen tulemaan?”

Perussuomalaiset esitti tiukennuksia sopeutumisrahaan: Emme voi hyväksyä kohtuuttomuuksia

Perussuomalainen Nuoriso vaatii kansanedustajien sopeutumisrahan poistamista: “Ainoa tapa asettaa kansanedustajat samalle viivalle suomalaisten kanssa”
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin
Kurdien terroristijärjestö PKK lopetti aseellisen taistelun Turkissa ja avasi samalla aivan uusia näkymiä maailman suurimmalle etniselle ryhmälle ilman omaa valtiota. Poliittinen ratkaisu luo pohjan kurdien valtiolliset rajat ylittävän asuinalueen rauhoittumiselle. Turvallinen tila mahdollistaa pakolaisiksi lähteneiden paluun rakentamaan kotiseutunsa ja kansansa uutta tulevaisuutta.