SUOMEN UUTISET

Hermomyrkkyisku Suomen vilkkaimmassa kauppakeskuksessa. Liukuportaisiin tuupertunut ihmisjoukko, joilla kammottavia haavaumia. Ilmatiiviisiin pukuihin ja kaasunaamareihin pukeutuneita sotilaita ja pelastushenkilökuntaa. Kyse ei onneksi ole oikeasta hätätilanteesta vaan Reccex 23 -harjoituksesta, johon osallistuu Puolustusvoimien, pelastuslaitoksen, poliisin, Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten lisäksi myös yhhteispohjoismaisia joukkoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tuulivoimaloiden sijottaminen sähköntuotannon näkökulmasta ihanteellisesti edellyttää sekä varmatuulista paikkaa että pääsyä voimajohtoihin. Länsirannikolle Porista Lappiin on noussut suuri määrä tuulivoimaloita, ja lisää suunnitellaan. Yhtäkkiä pienelle alueelle voi nousta kymmeniä, jopa satoja tuulivoimaloita. On ongelmallista, että tuulivoimaloiden rakentamisen kokonaisuuden koordinointi ei kuulu kenellekään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Useimmat Suomessa toimivat rikollisjärjestöt ovat rikollisia moottoripyöräkerhoja, mutta täällä toimii myös useita ulkomailta johdettuja rikollisorganisaatioita. Joissakin niistä on viitteitä klaanityyppisestä rikollisuudesta. Rikoksilla saadut rahat viedään pois Suomesta. Ulkomailta johdettujen rikollisryhmien päätoimialat ovat huumekauppa, ihmiskauppa ja omaisuusrikokset.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vuonna 2022 työttömyysturvaa sai yhteensä 315 000 henkilöä. Lukuun on laskettu kaikki Kelan työttömyysetuuksien saajat vuoden aikana eli henkilöt, jotka saivat työttömyysetuuksia jossain kohtaa vuotta. Näistä henkilöistä 81 000 eli 26 prosenttia oli vieraskielisiä, kerrotaan Kelan tiedotteessa.  Lue lisää >

Äitiä ja tytärtä puukottanut afganistanilaismies tuomittiin Saksassa pitkään vankeusrangaistukseen murhan yrityksestä. Teon syynä oli se, että mustasukkainen mies tunsi kunniaansa loukatun. Kunniaan liittyvät henkirikokset eivät ole tuntemattomia Suomessakaan. Helsingin käräjäoikeudessa käydään parhaillaan oikeutta naisen murhasta syytettyä afganistanilaismiestä vastaan.  Lue lisää >