Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Sisäministeri Rantanen huolissaan kouluväkivallasta: Yksikin tapaus on liikaa

20.05.2025 |15:51

Pirkkalan Vähäjärven koululla tapahtui tiistaina aamupäivällä epäilty väkivallanteko, jossa yksi oppilas puukotti ainakin kolmea ihmistä. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen kommentoi tapausta eduskunnassa ja sanoi olevansa huolestunut lisääntyneestä kouluväkivallasta.

Sisä-Suomen poliisin mukaan uhreilla ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole välitöntä hengenvaaraa.

Epäilty otettiin kiinni pian ensimmäisten hätäkeskusilmoitusten jälkeen. Teosta epäilty 16-vuotias lähetti tiistaiaamupäivällä klo 10.42 Iltalehdelle ”manifestin”, jossa hän kertoi aikovansa puukottaa tyttöjä ja antautua poliisille. Iltalehti otti viestin vastaanotettuaan yhteyttä poliisiin ja hätäkeskukseen.

Myös vanhemmilla on vastuu

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen kommentoi tapausta eduskunnassa ja sanoi olevansa huolestunut kouluväkivallasta.

– Totta kai ne ovat äärimmäisen huolestuttavia tietoja, jos meillä nuoret hyökkäilevät kouluissa, Rantanen sanoi toimittajille.

Hän nosti esiin myös nuorten kantamien teräaseiden määrän kasvun, josta on puhuttu jo pitkään.

– Kyllä varmasti on syytä katsoa, mitä asialle voidaan tehdä. Se on myös vanhempien vastuu katsoa, etteivät lapset kuljettele puukkoja mukanansa, Rantanen muistutti.

Sisäministerin mukaan koulut ovat edelleen pääsääntöisesti turvallisia paikkoja, mutta yksikin väkivaltatapaus on liikaa.

Poliisiautoja Vähäjärven koululla Pirkkalassa 20. toukokuuta 2025.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää