

LEHTIKUVA
Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?
New Yorkin osavaltion pääsyyttäjä on FBI:n esitutkinnassa. Kyse on siitä, syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen hakiessaan asuntolainaa vain muutamaa viikkoa ennen kuin käynnisti oikeudenkäynnin Trumpia vastaan samasta asiasta. Nyt katsotaan, päteekö pääsyyttäjän lempilause "kukaan ei ole lain yläpuolella" myös häneen itseensä.
New Yorkin osavaltion pääsyyttäjä Leticia James, 66, valittiin virkaansa demokraattien listalta vuonna 2019. Hän on New Yorkin osavaltion ensimmäinen naispuolinen ja ensimmäinen musta pääsyyttäjä.
Jo vaalikampanjassaan James lupasi, että jos hänet valitaan osavaltion pääsyyttäjäksi, hän tulee ”kaivamaan kaikki Trumpin kiinteistökauppojen pimeät yksityiskohdat päivänvaloon”. Hän piti vaalilupauksensa ja alkoi tutkia Trumpin kiinteistökauppoja heti päästyään virkaan. James nosti myös useita oikeusjuttuja Trumpin hallintoa vastaan muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan liittyen.
Trump tuomittiin ennätyssuuriin korvauksiin
Letitia Jamesin uran suurin menestys oli helmikuussa 2024 annettu yksityisoikeudellinen tuomio, jossa Donald Trump tuomittiin maksamaan 355 miljoonan dollarin vahingonkorvaus yrityksensä omistamien kiinteistöjen tasearvojen paisuttelusta. Tuomiosta on valitettu ja valitusprosessi on yhä kesken.
Syyttäjän mukaan Trump liioitteli omaisuutensa arvoa saadakseen edullisemmat lainaehdot pankeilta. Kaikki lainat oli kuitenkin maksettu takaisin korkoineen, eikä yksikään pankeista ollut nostanut kannetta Trumpia vastaan.
Nyt näyttää, että pääsyyttäjä Leticia James on itse syyllistynyt siihen, mistä hän Trumpia syytti, eli väärien tietojen antamiseen lainahakemuksissa. FBI on aloittanut esitutkinnan Leticia Jamesin asuntolainoihin liittyen, kertoo New York Post -lehti.
Valtion asuntolainavirasto pyysi esitutkintaa
Esitutkinta on käynnistetty liittovaltion asuntolainaviraston pyynnöstä. Asuntolainaviraston johtaja William Pulte on pyytänyt oikeusministeriötä tutkimaan, onko James antanut vääriä tietoja nostaakseen valtion tukemia lainoja ja avustuksia ja saadakseen edullisemmat lainaehdot.
Epäilyt liittyvät ainakin kahteen kiinteistöön. Ostaessaan Virginian osavaltiossa sijaitsevan talon Leticia James ilmoitti muuttavansa pysyvästi asumaan siihen. Vakituisen asunnon asuntolainakorko on alempi kuin kakkos- tai loma-asunnon.
Toinen epäselvyys liittyy Jamesin omistamaan vuokrakerrostaloon, joka sijaitsee Brooklynissa. Jamesin epäillään antaneen vääriä tietoja kerrostalon asuntojen määrästä, jotta se täyttäisi edullisen, valtion takaaman lainan ja avustuksen ehdot.
Tapauksissa on yhteneväisyyksiä ja eroja
Trumpin kiinteistökaupoissa oli kyse siitä, että pankkien vaatimat korot olivat pääsyyttäjän mielestä liian edulliset. Kyse oli kuitenkin pankkien itsensä tekemistä päätöksistä, jotka perustuivat Trumpin antamien tietojen lisäksi pankkien omiin arvioihin. Jamesin tapauksessa on kyse valtion eli veronmaksajien rahojen epäillystä väärinkäytöstä.
Lisäksi Leticia Jamesin tapauksessa on kyse siitä, että lain mukaan New Yorkin osavaltion viranhaltijoiden tulee olla kirjoilla New Yorkissa. Jos viranhaltija muuttaa vakituisesti asumaan toiseen osavaltioon, hänen katsotaan eronneen virastaan. Pääsyyttäjä James ei siis olisi voinut muuttaa Virginiaan menettämättä virkaansa.
”Kukaan ei ole lain yläpuolella”
Käynnistäessään Trumpin kiinteistökauppoja koskevan tutkintansa vuonna 2019 pääsyyttäjä Leticia James antoi legendaariseksi nousseen lausuntonsa, jonka hän toisti monesti oikeusprosessin aikana: ”Kukaan ei ole lain yläpuolella, ei edes presidentti.”
Sittemmin Trumpin kannattajat ovat toistelleet tätä ”kukaan ei ole lain yläpuolella” -lausetta Bidenin sukuun liittyen. Kun presidentti Joe Biden antoi valtakautensa viime hetkillä armahduksen pojalleen Hunter Bidenille kaikista tämän viimeisten kymmenen vuoden aikana mahdollisesti tekemistä rikoksista, lausahdus muuttui muotoon ”kukaan ei ole lain yläpuolella, paitsi presidentin poika”.
Kommentoidessaan Trumpin saamaa tuomiota helmikuussa 2024 Leticia James kirjoitti, että ”tavalliset amerikkalaiset eivät voi valehdella pankille saadakseen asuntolainan, ja jos valehtelevat, niin heihin kohdistuu lain ankarin voima. Eri ihmisille ei voi olla eri sääntöjä.”
Nyt näyttää siltä, että Leticia James joutuu nielemään omat sanansa. Oikeustieteen professori Jonathan Turley kirjoittaa New York Post -lehden kolumnissaan, että suurin uhka Leticia Jamesille olisi se, että häneen kohdistuvassa prosessissa sovellettaisiin hänen omia standardejaan.
Hunter Bidenin asianajaja avustaa Jamesia – veronmaksajien piikkiin
Leticia James on jo hankkinut kovapalkkaisen rikosasianajajan, joka on edustanut aiemmin muun muassa Hunter Bidenia. Asianajaja Abbe Lowell vetoaa siihen, että kyse on väärinkäsityksistä ja eri asiakirjoissa on esitetty erilaista tietoa eri aikoina. James itse kiistää syyllistyneensä mihinkään rikoksiin ja pitää häneen kohdistuvaa tutkintaa poliittisena ajojahtina.
Tutkimukset saattavat johtaa esimerkiksi petossyytteisiin ja veroepäselvyyksien paljastumiseen, mutta toistaiseksi kyseessä on vasta esitutkinta ja mitään syytteitä ei ole vielä nostettu. On myös täysin mahdollista, että FBI toteaa, että mitään rikosta ei ole tapahtunut.
New Yorkin osavaltion demokraattipoliitikot ovat joka tapauksessa ryhtyneet jo toimiin varmistaakseen, että mahdollisesta oikeusprosessista aiheutuvat kulut jäävät veronmaksajien maksettaviksi. Demokraatit ovat esittäneet erillisen oikeudenkäyntirahaston käyttöönottoa. Korkeilla viranhaltijoilla olisi mahdollisuus saada rahastosta korvaus oikeudenkäyntikuluistaan silloinkin kun oikeusprosessi ei liity heidän virkatehtäviinsä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Abbe Lowell Jonathan Turley Willian Pulte armahdus Leticia James petosepäily Hunter Biden Joe Biden New York Donald Trump
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvallat ja Iso-Britannia pääsivät sopuun tulleista – tullidiili on tärkeä voitto Trumpille
Yhdysvallat ja Iso-Britannia ilmoittivat torstaina päässeensä sopuun tulleista. Lopullisen sopimuksen yksityiskohtia hiotaan vielä. Tullidiili tärkeän yhteistyökumppanin kanssa on merkittävä voitto presidentti Trumpille, jolla on kauppaneuvottelut kesken kymmenien muiden maiden kanssa. Yhdysvaltain osakemarkkinat reagoivat ilmoitukseen positiivisesti.

Tutkimus: Yli puolet USA:n vasemmistolaisista pitää presidentti Trumpin murhaamista oikeutettuna
Donald Trumpiin kohdistui kaksi murhayritystä jo vaalikampanjan aikana. Niistä huolimatta media jatkoi Trumpin demonisointia. Nyt Trumpin ja Elon Muskin vastaisesta vihapuheesta ja tappouhkauksista on tullut suorastaan muoti-ilmiö somessa. Yli puolet vasemmistolaisittain ajattelevista amerikkalaisista pitää presidentti Trumpin murhaamista oikeutettuna ja hyväksyy terrori-iskut Tesla-liikkeitä kohtaan.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












