

LEHTIKUVA
Mielenosoitukset jatkuivat Pohjois-Irlannissa: Paikalliset asukkaat huolissaan laittomista siirtolaisista – suivaantuivat vääriin syytöksiin
Poliiseja on jälleen heitelty Pohjois-Irlannissa polttopulloilla, tiiliskivillä ja ilotulitteilla. Poliisi on vastannut vesitykeillä ja muoviluodeilla. Paikalliset asukkaat ovat huolissaan ja suivaantuneita siitä, että heitä syytellään rasismista. Kyse on kuitenkin siitä, että tavan väki tuntee jääneensä unohduksiin yhteiskunnan nopeasti muuttuessa.
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti runsas viikko sitten liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunutta poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta Ballymenan pikkukaupungissa.
Mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksi, kun protestoijat heittivät poliiseja kivillä ja polttopulloilla, rikkoivat ikkunoita ja sytyttivät autoja sekä rakennuksia tuleen. Kymmeniä poliiseja on loukkaantunut levottomuuksissa ja väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä on otettu kiinni. Poliisi pitää mellakoiden motiivia rasistisena.
Paikalliset asukkaat unohdettu
Sky Newsin videolla paikallinen asukas toteaa, että ”väki on vihaista ja kyse on laittomista maahantulijoista, jotka tulevat tänne ilman vaadittavia papereita ja he ovat useimmiten miehiä. Tuolla he notkuvat puistoissa päivät pitkät ja vilkuilevat lapsiamme. Se ei ole sopivaa, ei todellakaan ole.”
Tietyille alueille kohdistuneet hyökkäykset ovat saaneet aikaan sen, että asukkaat ovat kiinnittäneet kotiensa ikkunoihin kylttejä, joissa kerrotaan asukkaiden kansallisuudesta. Plakaateissa lukee vaikkapa ”brittiläinen kotitalous” tai ”filippiiniläinen asuu täällä”.
GB Newsin toimittaja haastaa poliittisen retoriikan, joka hänen mukaansa lietsoo tilannetta entisestään: hän väittää, että paikalliset asukkaat kokevat olevansa unohdettuja ja heitä leimataan epäoikeudenmukaisesti ”rasistisiksi” tai ”äärioikeistolaisiksi”, koska he tuntevat huolta nopeista kulttuurisista muutoksista asuinalueellaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ballymena väkivaltaisuudet Pohjois-Irlanti epäoikeudenmukaisuus väestön muuttuminen laittomat siirtolaiset mielenosoitukset mellakat Rasismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Algerialaismiehen veitsi-isku lapsia kohtaan oli viimeinen pisara irlantilaisille

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Brittihallinto leimaa termin ”aasialaiset raiskausringit” rasistiseksi – tilaston mukaan pakistanilaiset syyllistyvät neljä kertaa todennäköisemmin lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön
Paikallishallintojen alueet, joilla brittiläis-pakistanilaiset miehet raiskasivat nuoria vaaleaihoisia tyttöjä, ovat hyväksyneet Iso-Britannian työväenpuolue Labour Partyn virallisesti hyväksymän islamofobian määritelmän, joka pitää ilmausta "aasialaiset raiskausringit” rasistisena.

Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa
Viestipalvelu X:ssä levisi keskustelu Ison-Britannian lähihistoriassa tapahtuneista lapsiin kohdistuneista järkyttävistä seksuaalirikoksista. Satoja lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä joutui laajamittaisen “raiskausringin” hyväksikäytön kohteeksi. Elon Muskin mainitsemista rikoksista vaaditaan nyt kansallista tutkimusta.

Pikkutytön brutaali joukkoraiskaus ravisuttaa Ranskaa – antisemitistinen motiivi todennäköinen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














