Talous
Vigelius kehysriihestä: “Työn verot kevenevät – kehitysavusta säästetään, juuri niin kuin pitääkin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius antaa täyden tukensa hallituksen puoliväliriihessä tehdyille päätöksille, jotka keventävät työn verotusta yli miljardilla eurolla ja karsivat määrätietoisesti epäolennaisia menoja.
Ministeriön tiedotustilaisuus eurooppalaisen raideleveyden ulottamista Pohjois-Suomeen – Lulu Ranne esittelee (suora lähetys)
Valtiovarainministeri Riikka Purra: Tulevaisuuden tarpeet ovat valtavia – kokonaisuutta ei voi korjata mitenkään muuten kuin lisäämällä työtä ja yrittämistä
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli eilen illalla hallituksen puoliväliriihen eli kasvuriihen pääkohtia. - Tehtyjen päätösten ytimessä on kaksi isoa kokonaisuutta: Suomen talouskasvun edellytysten vahvistaminen ja Suomen ja suomalaisten turvallisuus, Purra sanoo. Hallitus on tehnyt runsaasti kasvutoimia jo aiemmin. Nyt kasvua haetaan muun muassa työhön ja yrittämiseen kohdistuvilla merkittävillä veronalennuksilla, mistä valtiovarainministeri on erittäin tyytyväinen.
Jaana Strandman kiittää hallitusta hyvistä kasvutoimista – kestävä talous turvaa suomalaisten hyvinvointipalvelut tulevaisuudessakin
Nykyhallituksessa tehdään merkittäviä toimia talouskasvun synnyttämiseksi Suomeen 17 vuoden jälkeen. Kestävä talous turvaa suomalaisten hyvinvointipalvelut tulevaisuudessakin. Työllä ja yrittämisellä Suomi pidetään hengissä, iloitsee perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.
MaRa puoliväliriihestä: Hallitus teki merkittäviä talouskasvua vauhdittavia veropäätöksiä – ostovoiman kasvattaminen piristää palvelujen kysyntää
Hallitus on päättänyt alentaa ansiotuloverotusta, mikä piristää matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntää. Matkailu- ja ravintola-alan palvelujen kotimainen kysyntä on ollut heikkoa jo pidemmän aikaa. Ostovoimaa tukevat palkankorotukset ja korkojen aleneminen luovat uskoa siihen, että palvelujen kysyntä piristyy.
Ministeri Tavio: Lisäleikkaus kehitysapuun – hallitus panostaa resursseja suomalaisten ostovoimaan ja talouskasvun tukemiseen
Hallitus on päättänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksesta kehitysapuun vaalikauden loppuun mennessä.
Ministeri Juuso tyytyväinen: Puoliväliriihestä hyviä uutisia omaishoitajille ja perhehoitajille
Sosiaali- terveysministeri Kaisa Juuso on tyytyväinen, että omaishoitajiin ja perhehoitajiin kiinnitetään huomioita ja panostetaan myös rahallisesti heidän tukemiseensa.
Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.
7. luetuin
Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.
Rakennusteollisuus: Hallituksen verolinjaukset ja rahoitussääntelyn keventäminen auttavat asuntomarkkinoita elpymään
Rakennusteollisuuden mukaan hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset tuloveron kevennyksistä ja rahoituksen sääntelyn muutoksista vahvistavat sekä asuntojen kysyntää että tarjontaa.
Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin
Hallitus on päättänyt laskea yhteisöveron 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra vahvisti hallituksen kasvuriihen tiedotustilaisuudessa.
Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.
4. luetuin
Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.
Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Hallitus päätti puoliväliriihessä merkittävistä veronalennuksista, jotka kohdistuvat yrityksiin, pieni- ja keskituloisiin sekä korkeimpiin marginaaliveroasteisiin.
Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta olennaista on pyrkiä mahdollisimman korkeaan työllisyysasteeseen ja vahvaan tuottavuuskehitykseen. Verotuksen rakenteen tulisi olla mahdollisimman paljon työn tekemistä ja talouskasvua tukeva. Keskeinen verokysymys kasvun kannalta on ansiotuloverotus talouden kasvun perustuessa aiempaa voimakkaammin inhimilliseen pääomaan.
Hallituksen kasvuriihi valmistuu mahdollisesti jo tänään – ennakkotietojen mukaan tiedossa on helpotusta veroihin ja leikkauksia kehitysapuun
Uutiset seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneista vanhuksista järkyttävät – Nieminen: Kuka suojelee vanhuksia seksuaaliselta väkivallalta?
Viimeaikaiset uutiset kotihoidossa olevien vanhusten epäillyistä seksuaalirikoksista ovat järkyttäviä. Ne paljastavat karulla tavalla sen, miten haavoittuvaisessa asemassa moni ikäihminen Suomessa elää. Kun vanhukset joutuvat hyväksikäytön kohteeksi siellä, missä heidän pitäisi olla turvassa, olemme epäonnistuneet yhteiskuntana, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.
Yrittäjien pääekonomistilta vahvaa tukea veroalelle – yhteisövero ja ansiotulovero ovat kasvun pahimmat haitat
Ay-ekonomistin mukaan yhteisöveron alentamisella ei olisi kasvuvaikutuksia, mutta asia on päinvastoin – kun Suomi viimeksi alensi yhteisöveroa, verokertymä lähti kasvuun
Suomen yhteisöverokannan tulee olla sellainen, että yritysten kannattaa sijoittua ja investoida Suomeen. Poliittinen vasemmisto sekä sitä lähellä olevat tahot vastustavat veronalennuksia, vaikka matalammalla verotuksella verotuotot olisivat suurempia. Veronmaksajain Keskusliiton mukaan yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka samalla parantaisi Suomen asemaa kansainvälisessä verokilpailussa.
Hallituksen työ normien ja sääntelyn purkamiseksi jatkuu – Junnila: Myös ylenmääräistä EU-byrokratiaa purettava
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat yhdessä laatineet laajan 39 ehdotuksen norminpurkulistan. Lista sisältää konkreettisia toimia, joilla vähennetään byrokratiaa, sujuvoitetaan palveluita ja parannetaan sääntelyn ennustettavuutta.
Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.
2. luetuin
Huopaiselta: Keveämmillä veroilla saadaan tukevampaa talouskasvua
Talousasiantuntija Juhani Huopainen (ps.) avaa verotuksen merkitystä talouskasvun käynnistämisessä.
Kasvuriihi käyntiin – hallitus kokoontuu rakentamaan kasvupakettia, jonka avulla Suomen laahaavaan talouteen saataisiin vihdoinkin vauhtia
PS-Nuorisolta toive puoliväliriiheen: Ylestä leikattava lisää
Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa hallitukselta puoliväliriihessä päätöksiä, jotka tukevat talouden tasapainottamista oikeudenmukaisesti.
Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.
9. luetuin
Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.
3. luetuin
Ilmastopaneeli vaatii metsähakkuiden rajua vähentämisestä – Purra: “Täysin päätöntä, tuhoaisi Suomen talouden kivijalan”
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää