Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuorisolta toive puoliväliriiheen: Ylestä leikattava lisää

22.04.2025 |08:45

Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa hallitukselta puoliväliriihessä päätöksiä, jotka tukevat talouden tasapainottamista oikeudenmukaisesti.

Järjestö vaatii, että mahdolliset sopeutustoimet kohdennetaan kansalaisten näkökulmasta toissijaisiin menoihin, ei suomalaisten arjelle tärkeisiin peruspalveluihin.

– Julkiset menot on laitettava tärkeysjärjestykseen. Sopeutuksia voidaan tehdä tavalla, joka turvaa suomalaisten hyvinvointipalvelut, sanoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

Kehitysapu seis toistaiseksi

Perussuomalainen Nuoriso esittää verotusta yleishyödyllisille yhdistyksille, esimerkiksi ay-liikkeen, säätiöiden ja työnantajajärjestöjen osinkotuloja verotuksen piiriin. Järjestön myös karsisi huoltovarmuuden kannalta ei-olennaisia yritystukia ja kohdistaisi järjestöavustusten leikkaukset monikulttuurisuuteen ja ns. sukupuolten moninaisuuteen painottuviin järjestöihin.

Lisäksi nuorisojärjestö lakkauttaisi pakolaiskiintiön ja kehitysavun toistaiseksi (pois lukien Ukraina). Leikkauslistalla olisivat myös hyvinvointialueiden ryhmärahat, vankien päivärahat, työsuhdepolkupyörien verovapaus ja poliittisten nuorisojärjestöjen tuet.

Yleisradiosta PS-Nuoret leikkaisivat lisää ja rajaisivat sen lakisääteiset tehtävät media-alan kilpailun vapauttamiseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Joakim Vigelius kysyy: Onko tosiaan välttämätöntä kaataa Yleisradion kautta suomalaisten veronmaksajien rahaa noitapiirille tai tanskalaisille strippareille?

21.02.2025 |21:17
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi