

LEHTIKUVA
Keskustelu Välimeren laittomia siirtolaisia kohdanneesta katastrofista yltyi kaaokseksi Euroopan parlamentissa – keskisormeakin näytettiin
Laittomia siirtolaisia kuljettaneen laivan katastrofaalinen uppoaminen helmikuussa aivan Italian rannikon tuntumassa johti 94 ihmisen kuolemaan. Pelastustoimien riittävyys ja nopeus ovat herättäneet kysymyksiä, joihin etsittiin vastauksia Euroopan parlamentin myrskyisässä kuulemisessa.
Europarlamentin kuulemisessa raja- ja merivartiovirasto Frontex sekä Italian rannikkovartiosto torjuivat viime tiistaina syytökset siitä, etteivät ne olisi tehneet kaikkea mahdollista estääkseen 94 laittoman siirtolaisen hukkumisen järkyttävässä katastrofissa Calabrian rannikolla helmikuussa.
Frontex oli ilmoittanut yöllä – heti kohteen havaittuaan – Italian viranomaisille tiedot siirtolaisia kuljettaneen veneen sijainnista ja nopeudesta infrapunavalokuvien kera. Italiassa asiasta on ollut eriäviä näkemyksiä.
Alus oli lähtenyt Turkin Izmiristä kolme päivää aikaisemmin. Haaksirikon kärsineellä laivalla oli mukana ihmisiä ainakin Afganistanista, Iranista, Pakistanista ja Somaliasta.
”Tätä on sosialidemokratia”
Tilanne parlamentissa sähköistyi kerralla, kun italialaiset konservatiiviedustajat ryhtyivät puolustamaan Rooman oikeistohallituksen maahanmuuttopolitiikkaa Lääkärit ilman rajoja – järjestön edustajan esittämiä syytöksiä vastaan.
– Hän on tullut tänne politikoimaan ja syyttelemään, täysin naurettavia lausuntoja, laukaisi italialaisen Lega-oikeistopuolueen edustaja Susanna Ceccardi Politico-uutissivuston mukaan, pelastusjärjestön edustajaa tarkoittaen.
Istunto kääntyi kaaokseksi, kun italiainen euroedustaja Alessandra Mussolini vielä syytti vasemmiston edustajia nauramisesta haaksirikon uhreille ja saksalainen sosialistimeppi Birgit Sippel kehotti kollegoja pitämään suunsa kiinni, jotta aikaa jäisi enemmän vastauksille.
– Tätä on sosialidemokratia, karjahti sitten tunnistamattomaksi jäänyt meppi, kun Sippeliä kirousten säestyksellä syytettiin keskisormen näyttämisestä kollegoilleen
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Izmir Birgit Sippel Alessandra Mussolini Susanna Ceccardi uppoaminen haaksirikko Italian rannikkovartiosto Euroopan unnioni Euroopan raja- ja merivartiovirasto Calabria laittomat siirtolaiset katastrofi kuuleminen Pakistan Iran Lääkärit ilman rajoja Frontex Turvapaikanhakijat Turkki Afganistan pakolaiset Somalia Italia EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuhannet yrittivät pääsiäisenä Välimeren yli Eurooppaan – ihmisvirta jo nelinkertainen vuodentakaiseen verrattuna

Italiaan kansallinen hätätila laittoman maahanmuuton patoamiseksi – Euroopan unionia kaivataan taas taakanjakoon

EU-parlamentin pääneuvottelija: Jäsenmaiden on pian pakko ottaa vastaan pakolaisia ja siirtolaisia

Maahanmuuttajien taakanjako etenee EU:ssa – Hakkarainen: ”Kansallisvaltioille ei jää paljoa sanansijaa”

Frontexin ex-johtaja väittää: Ruotsalaiskomissaari käski avata rajat ”rakkauden takia tuleville” siirtolaisille
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













