
Kiinan talouskasvu vaarassa: tiukat päästötavoitteet johtaneet sähkökatkoksiin
Kiinan talous saattaa supistua syksyn aikana. Näin varoittaa suurpankki Nomura. Kiinassa sähkönkulutusta on säännöstelty ja maan teollisuus ei toimi täydellä teholla. Sähkönkäytön rajoitusten lisäksi maassa on paikoin kärsitty sähkökatkoista. Päästövähennystavoitteiden vuoksi vähäpäästöinen energiantuotanto ei pysy kysynnän perässä.
Kiinan energiayhtiöiden vaikeudet johtuvat raaka-aineiden huimasta kallistumisesta sekä valtiollisen sähkön hintasääntelystä. Moni yhtiö toimii tappiolla.
Katuvalot pimeäksi
Kiina on ilmoittanut tähtäävänsä hiilineutraaliksi vuoteen 2060 mennessä.
Kiinalaisia on kehotettu turvautumaan luonnonvaloon ja käyttämään ilmastointilaitteita vasta lämpötilan kohotessa yli 26 asteen. Toimistotyöläisiä on kehotettu käyttämään portaita, mikäli toimisto sijaitsee rakennuksen kolmen alimman kerroksen joukossa. Kauppoja on kehotettu vähentämään sähköä vaativaa ulkoilmamainontaa.
Shanghain länsipuolella olevassa Jiangsun maakunnassa on sammutettu katuvaloja sähkön säästämiseksi. Viereisessä Zhejiangin maakunnassa 160 energiasyöppöä tehdasta on suljettu.
Sähkökatkot ovat vaikuttaneet muun muassa liikenteeseen. Pimeät liikennevalot ovat aiheuttaneet liikennekaaoksen.
Sähkön säännöstely ei ole Kiinassa mitenkään tavatonta. Uutta on se, että aiemmin säännöstelyn alle ovat joutuneet vain massiiviset yritykset. Nyt sähkökriisistä kärsivät kansalaiset, mikä ei ole hyvä uutinen poliittiselle vakaudelle.
Energiakriisi johtamassa inflaatioon
Tuotantovaikeuksien keskellä yritykset voivat joutua nostamaan tuotteidensa hintoja. Hintojen nousupaineita muodostuu myös sähkön kallistumisesta.
Keskuspankkiirit ovat tähän asti olettaneet pandemiarajoitusten purun aiheuttavan vain lyhytaikaisen hintapiikin, eivätkä ne ole ryhtyneet vielä toimiin inflaation pitämiseksi kurissa. Muutama suuri keskuspankki Euroopan keskuspankkia lukuunottamatta on jo viestinyt kiristävänsä rahapolitiikkaa estääkseen inflaation lähtemistä laukalle.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










