

LEHTIKUVA
Klaanit ottivat yhteen valtavassa joukkotappelussa – Lundin yliopistokaupunki kauhun vallassa
Klaanien pitkäaikainen juopa puhkesi laajoiksi yhteenotoiksi Lundin yliopistokaupungissa muutama päivä sitten. Kymmenet, jopa sadat jengirikolliset hakkasivat toisiaan nyrkein ja pesäpallomailoin poliisin yrittäessä epätoivoisesti saada väkijoukot erilleen. Katso Aftonbladetin VIDEO tapahtumista.
Ruotsin dystopia otti taas aimo harppauksen eteenpäin, kun rauhallisen yliopistokaupungin keskusta muuttui jengirikollisten taistelutantereeksi. Asialla olivat kaksi sukuperäistä rikollisverkostoa. Mukana oli tiettävästi myös maahanmuuttajataustaisen moottoripyöräjengi Satudarahin jäseniä.
Pitkään jatkuneen sukuriidan syystä on erilaisia versioita, mutta ne kaikki perustuvat kilpailevan klaanin jäseneen kohdistettuun väkivaltaan. Kyseiset verkostot löytyvät poliisin omasta selvityksestä, jossa luetellaan Ruotsin 40 klaaniperusteista rikollisverkostoa.
Yhteenottoja eri puolilla kaupunkia
Ensimmäinen tappelu tuki poliisin tietoon aamukymmeneltä Lundin itäosassa. Yksi henkilö vietiin sairaalaan. Seuraavan kerran leimahti 40 minuuttia myöhemmin ravintolan terassilla lähellä rautatieasemaa. Loukkaantuneita vietiin jälleen sairaalaan. Sairaalan läheisyydessä otti vielä yhteen 50-60 henkilön joukko. Sairaalahoitoa tarvitsi yhteensä kahdeksan henkilöä.
Monet joukkotappeluun osallistuneista ovat poliisin vanhoja tuttuja ja heillä oli aseistuksenaan pesäpallomailoja, puukkoja sekä käsiaseita.
Poliisin mukaan kyse oli kahden suvun välisestä kaunasta, jonka pelätään jatkuvan uusina kostoiskuina.
Epäsopu jatkunut jo viikkoja
Yhteenottoihin osallistuneet klaanit ovat poliisin raportin mukaan lähtöisin Malmöstä ja Lundin-Helsingborgin alueelta. Klaanit käyvät laillista kauppaa keskenään mutta ovat mukana myös rikollisessa toiminnassa kuten huumekaupassa. Epäsopu klaanien välillä on jatkunut viikkoja ja sukujen vanhimmat ovat tuloksetta yrittäneet rauhoittaa tilannetta.
Poliisi selvittää nyt asioiden kulkua, syytteitä saattaa olla tulossa muun muassa murhan yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.
– Kuulustelemme osallisia ja yritämme muodostaa käsitystä siitä, mitä itse kukin on tässä yhteydessä tehnyt, sanoo syyttäjä Mattias Larsson.
– Tämä on täysin ainutlaatuinen tapahtuma täällä Lundissa. Olen työskennellyt täällä vuosikausia, mutten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, toteaa Joakim Nyberg Lundin poliisista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Joakim Nyberg Mattias Larsson käsiase pesäpallomaila puukko sukuriita joukkotappelu Helsingborg Lund sukuperäiset rikollisverkostot murhan yritys törkeä pahoinpitely Dystopia Klaanit ongelmalähiöt Malmö huumekauppa Jengirikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsiin saapuneet Isis-naiset ovat terroristijärjestön kovaa ydintä – epäily kansanmurhasta

Ulkomaalaistaustaisten jälkeläisillä huikea yliedustus Ruotsin rikostilastoissa: törkeä väkivalta, murhat, tapot ja raiskaukset korostuvat uudessa selvityksessä

Karkotetut afgaanirikolliset palasivat evakuointilennolla Ruotsiin – saavat jäädä maahan ja voivat hakea turvapaikkaa

Klaani maksoi verirahat – rauha palasi Lundiin

Purra: Ruotsi on taantunut heimoväkivallan maaksi
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.