Vain kolme vapaaehtoisjärjestöä allekirjoittanut Italian Välimeren pelastusohjeistuksen – yli puolet Italiaan tulijoista länsiafrikkalaisia

02.08.2017 |20:19

Vain kolme Välimerellä meripelastustehtävissä operoivaa vapaaehtoisjärjestöä on allekirjoittanut Italian hallituksen laatiman uuden toimintaohjeistuksen. Uusissa pelastusohjeissa vapaaehtoisjärjestöt eivät voi enää siirrättää pelastettuja aluksista toisiin, vaan pelastusaluksen on kuljetettava pelastetut samalla aluksella italialaiseen satamaan.

Lisäksi järjestöjen ja ihmissalakuljettajien välinen kommunikointi kielletään. Tämä kielto koskee myös pelastusaluksen toimimista majakkana esimerkiksi valoraketein. Italia on uhannut sulkea satamansa ulkomaalaisilta vapaaehtoisjärjestöiltä, mikäli ne jättävät ohjeistuksen allekirjoittamatta.

Saksalaisen vapaaehtoisjärjestö Jugend Rettetin alus on pysäytetty Lampedusan saaren edustalla, BBC kirjoittaa. Italialaisviranomaiset ovat kuullustelleet aluksen miehistöä. Järjestön mukaan kyseessä on tavanomainen rutiinipysäytys.

Italia ja Ranska haluavat yhteistyötä Libyan hallinnon kanssa

Suurin osa Välimeren kautta Italiaan pyrkivistä ihmisistä eivät pakene sotaa tai vainoa. Vuoden alkupuoliskolla yli puolet Italiaan saapuneista ihmisistä on kotoisin läntisestä Afrikasta. Tämän lisäksi Välimeren ylittää huomattava määrä bangladeshilaisia.

Tähän asti käytetyt toimet eivät ole onnistuneet vähentämään Välimeren ylityksiä. Useat ihmiset ovat hengenvaarassa uhkarohkeata ylitystä tehdessään. Lisäksi matkaajien olot ovat ankeat erityisesti Libyassa toimivien ihmissalakuljettajien käsittelyssä.

Italia haluaa toimia yhteistyössä YK:n tunnustaman Libyan hallinnon kanssa. Italia oli aikeissa lähettää Libyan aluevesille kuusi alusta, mutta Libyan vaatimusten vuoksi vain kahdelle alukselle myönnettiin lupa. Aluksilla on tarkoitus antaa muun muassa teknistä tukea Libyan rannikkovartiostolle. Italian parlamentin alahuone hyväksyi alusten lähettämisen. Myös ylähuone hyväksynee esityksen.

Ranska puolestaan haluaisi perustaa Libyaan käsittelykeskuksia. Ranskan mukaan vain harva on oikeutettu turvapaikkaan EU:ssa. Siitä huolimatta tuhannet ihmiset lähtevät hengenvaaralliselle matkalle.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää