

LEHTIKUVA
Koponen: Kännyköiden käyttö tulee kieltää peruskoulussa
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen haluaa kännykät pois kouluista kokonaan. Hänen mukaansa koulurauha on järkkynyt jo pidemmän aikaa peruskoulussa ja se tulee saada takaisin.
Ari Koponen näkee kännyköiden käytön kieltämisen koulupäivän aikana yhtenä tärkeimmistä yksittäisistä toimista, joilla koulurauhaa saadaan edistettyä.
– Nyt on tekojen aika! Käsien levitteleminen ja asioiden selvitteleminen ei enää auta, vaan kuri on kouluihin saatava. Koulut tulee rauhoittaa oppimiseen. Kyllä sitä älyluuria saa ihan tarpeeksi vapaa-ajalla räplätä, Koponen jyrähtää.
Peruskoulu ei kestä ideologista uudistusvimmaa
Kansanedustaja Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kännyköiden käytön kieltoa peruskouluun. Hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan hallitus tekee tarvittavat lainsäädäntömuutokset, joilla voidaan nykyistä tehokkaammin rajoittaa esimerkiksi mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana ja näin vahvistaa oppilaiden keskittymistä opetukseen, tukee myös osaltaan Koposen aloitetta.
– Alkaa oppikin menemään perille, kun saadaan turhat ärsykkeet pois häiritsemästä. Peruskoulu ei kestä enää uudistusvimmaisia päätöksiä, joita on ideologian sokaisemana runnottu läpi aiemmin, Koponen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ideologiset uudistukset koulurauha mobiililaitteet Ari Koponen lainsäädäntö kännykkäkielto Peruskoulu Hallitusohjelma
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Tulevaisuuden koulu” digiloikkineen ja avokonttoreineen oli tiettyjen akateemisten piirien ja päättäjien lempilapsi 2010-luvulla

Pisa-pomon tuliset terveiset: Kännykät kaappiin ja kuri sekä järjestys takaisin kouluihin

Halla-aho: Suomen pitäisi olla maa, jossa lapsen ei tarvitse pelätä, että takki varastetaan päältä tai kengät jalasta

Suomen Perustalta uudistettu painos peruskoulun ongelmia käsittelevästä Koulukirjasta – suomalaisen koulujärjestelmän kriisiin ollaan vasta heräämässä

Opettajat vaativat kännyköitä pois tunneilta ja kuria kouluun – Ari Koponen: ”Pelkkä hyvä ohjelma ei opettajia auta, nyt vaaditaan tekoja”

Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?

Teemu Keskisarjan kolumni: Revi siitä koulurauha
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













