

PS ARKISTO
Koponen vaatii työkaluja lasten ja nuorten kokemaan nöyryytysväkivaltaan puuttumiseksi: ”Itku kurkussa joutuu miettimään, kuinka kauheaa tuommoisen kokeminen on”
Kansanedustaja Ari Koponen jätti kirjallisen kysymyksen ministerille nöyryytysväkivallan torjumiseksi kouluissa. Koponen peräänkuuluttaa nopeita toimia Suomeen vastikään rantautuneen kauhistuttavan ongelman torjumiseksi. Moniammatillisen yhteistyön lisäksi Koponen haluaa keinoja nimenomaan koulujen mahdollisuuksiin ongelmaan puuttumiseksi.
Kysymyksen perusteluissa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen tuo esiin, että tekijät nöyryytysväkivallassa ovat pääosin maahanmuuttajia ja uhreiksi joutuvat yleensä kantasuomalaiset nuoret. Tämä on tunnistettava ja tunnustettava.
Ilmiön kauheutta kuvaavat Koposen luettelemat nöyryytysväkivallan eri muodot, kuten alistava käytös, sylkeminen, potkiminen, hakkaaminen ja kenkien nuolemiseen pakottaminen.
Hyssyttelylle ei ole sijaa
– Itku kurkussa joutuu miettimään, kuinka kauheaa tuommoisen kokeminen on. Hyssyttelylle ei ole sijaa, ja meidän on pystyttävä torjumaan tämän kaltaisen epäinhimillistävän toiminnan leviäminen Suomessa, Koponen painottaa.
Jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Koponen tiedustelee, millä tavalla opettajat Suomen kouluissa saisivat työkaluja tähän hirvittävään ongelmaan puuttumiseksi pelkäämättä leimautumista. Koposen mukaan toimia on tehtävä, jotta Suomessa vältetään Ruotsin tie, jonne olemme muutoin matkalla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nöyryytysväkivalta Ruotsin tie nöyryyttäminen koulut Ari Koponen kirjallinen kysymys maahanmuuttajat Väkivalta Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii lain kiristystä katujengien väkivallanteoissa – Purra: Uhrin nöyryyttämisen ja teon kuvaamisen oltava aina peruste törkeälle pahoinpitelylle

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”

Seppänen: Väkivalta ja sen uhka koskee jo yli puolta opettajista – kouluihin palautettava työrauha

Vieraskielisten määrä voimakkaassa kasvussa pääkaupunkiseudulla – kasvun hallinta hakusessa

Koulun urheilupäivä päättyi verilöylyyn – jengitappelusta ainakin neljä sairaalaan Eskilstunassa

Antikainen: Kun perussuomalaiset on hallituksessa, vihdoinkin puututaan myös kantasuomalaisiin lapsiin kohdistettuun väkivaltaan

Ongelma Utahissa: Ovatko koulujen metallinpaljastimet ”etnistä profilointia”?

Halla-aho: Suomen pitäisi olla maa, jossa lapsen ei tarvitse pelätä, että takki varastetaan päältä tai kengät jalasta

Väkivalta ja puukkoiskut yleistyneet – Koponen: ”Kaikki mahdollinen tehtävä väkivallan vähentämiseksi”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
















