

LEHTIKUVA
Koskela: Järkeä yritystukiin ja apua kiinteisiin kuluihin – ”Nyt ei ole oikea hetki kehittämishankkeille”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kummastelee hitautta, jolla koronakriisin runtelemaa yrityskenttää autetaan. Poikkeustila on ollut päällä pian kaksi kuukautta ja edelleen etsitään keinoja, joilla yrityksiä saadaan parhaiten tuettua. Hallituksen tällä viikolla eduskuntaan tuoma lisätalousarviokin oli tässä suhteessa vain raakile, minkä hallitus itsekin myöntää.
– Aikaa on hukattu todella runsaasti. Selitykseksi ei voi riittää, että tilanne tuli niin yllättäen, Koskela sanoi tiistaina eduskunnan täysistunnossa.
Hyvityksiä ja suoraa tukea
Koskela pitää ongelmana, että minkäänlaista alueellista harkintaa ei toistaiseksi ole tehty. Maakuntien erilaiset tautitilanteet olisi Koskelan mukaan huomioitava, kun ravintoloita kesäkuun alussa avataan. Huomioitavaa on myös ravintolakentän monimuotoisuus: samat pelisäännöt eivät sovi ruokaravintoloille, baareille ja yökerhoille.
Yritykset tulevat todennäköisesti tarvitsemaan kuluneiden kuukausien hyvitysten lisäksi varsinaista tukea myös toimintansa ylösajamiseen. Koskelan mielestä on luultavaa, että ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut ratkaisevasti.
– Kulut lähtevät täysimuotoisesti juoksemaan saman tien, mutta asiakkaat eivät todennäköisesti tule ryntäämään ravintoloihin, Koskela sanoo.
Kiinteät kulut saatava katettua
Vaatimuksia toiminnan kehittämisestä tuen saannin edellytyksenä Koskela pitää kummallisina. Ei ole oikea hetki kehittämishankkeille, kun kassavirta on nolla tai lähellä nollaa. Siinä tilanteessa tärkeää on saada katettua jatkuvasti juoksevat kiinteät kulut.
– Hallitus on moneen kertaan vakuuttanut, että terveet yritykset pelastetaan, mutta mitä tällä kauniilla puheella käytännössä tarkoitetaan, Koskela hämmästelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho vappupuheessaan: ”Julkisesta rahankäytöstä otettava löysät pois ja kaikki resurssit on tulevina vuosina sijoitettava suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamiseen”

Perussuomalaiset: Hallitus ei pyri tukahduttamaan virusta, kuten monessa maassa on tehty – ”Nitkuttaa eteenpäin uskottujen asiantuntijoidensa viitoittamalla tiellä”

Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Wihonen: Kesäkahvilat tulisi rinnastaa tukea saaviin ravintoloihin

Koponen huolissaan matkailualan tulevaisuudesta: Missä viipyvät tuet hotelleille?

Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita

Marinin hallitus vastasi kirjalliseen kysymykseen: Ei erityistukea tapahtuma-alalle
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












