

LEHTIKUVA
Kreikka muutti turvapaikkalakejaan – kansalaiset estivät maihinnousun Kosilla
Kreikan parlamentti on hyväksynyt turvapaikkajärjestelmänsä uudet lait. Hallitus kertoo, että maan uudet lait noudattavat EU:n turvapaikkadirektiiviä. Kosin saarella kansalaiset ovat estäneet noin 75 turvapaikanhakijan maihinnousun kertoen saaren vastaanottokapasiteetin olevan täynnä.
Kansalaisten turvallisuudesta vastaava ministeri Michalis Chrysochoidis kertoi, että uusien lakien myötä turvapaikan anominen virtaviivaistuu käsittelyaikoja lyhentämällä. Hän lisäsi, ettei lakipaketilla ole tarkoitus polkea hakijoiden ihmisoikeuksia.
Lakiesitys hyväksyttiin perjantaina. Paine järjestelmän uusimiseen kasvoi turvapaikanhakijoiden määrän kasvettua rajusti kuluvan vuoden aikana.
Rajoituksia julkiseen terveydenhuoltoon
Kreikan julkinen terveydenhuolto on ollut eurokriisivuosien jäljiltä suurten leikkausten kohteena. Chrysochoidis kertoi, ettei turvapaikkaa hakeville voida myöntää kreikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Tunnus takaa samat kansalaisoikeudet kuin maassa syntyneille. Tunnuksen myötä henkilöt kuuluvat työ- ja terveydenhuolto-oikeuden piiriin.
Terveydenhuoltoa ei ole estetty. Turvapaikkaa hakevat joutuvat näyttämään omat henkilötietopaperinsa terveysasemilla ja sairaaloissa.
Hotellimajoitukset hiertävät kansaa
Kreikan saarten vastaanottokeskuksissa majoitetaan noin kolme kertaa enemmän väkeä kuin mihin keskukset on suunniteltu. Maan hallitus on esittänyt 20 000 henkilön kuljetuksia saarilta mantereelle. Kuljetukset on nyt aloitettu.
Mantereella hakijoita majoitetaan hotelleihin, tyhjiin asuntoihin, käyttämättömiin kasarmeihin ja teollisuusrakennuksiin. Hotellinpitäjät ovat olleet tyytymättömiä turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Hotellimajoitus hiertää myös paikallisjohtajia.
Kansalaisiakaan hotellimajoitukset eivät ilahduta. He ovat esimerkiksi heittäneet kiviä turvapaikanhakijoita kuljettaneita linja-autoja kohti. Turvapaikanhakijoiden majoittaminen kreikkalaiskoteihin on saanut rajua kritiikkiä kreikkalaisilta.
Kreikkalaiset estivät turvapaikanhakijoita kuljettaneen aluksen rantautumisen Kosin satamaan. Kansalaiset käyttivät kunnan ajoneuvoja sataman sulkemiseen. Lopulta turvapaikanhakijoita kuljettanut alus otti kurssin kohti Piraeuksen satamaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan AfD vaatii uuden pakolaiskriisin alla: Euroopan turvattava omat ulkorajansa

Mäkynen: Uusi siirtolaiskriisi uhkaa Suomea

Maltan maahanmuuttosopimuksella nihkeä vastaanotto EU-maissa

Saksa käännyttää ennätysmäärän turvapaikanhakijoita muihin EU-maihin – enin määrä Italiaan, Kreikkaan viisi, Unkariin ei yhtäkään

Junnila onnittelee Kreikkaa turvapaikkajärjestelmänsä uudistamisesta: ”Lihapatojen perässä tulleet onnenonkijat lähetetään takaisin”

Tietotoimisto: Kreikka palauttaa pakolaisia Turkkiin maarajan kautta

Kreikan saarilla mielenosoituksia täyttyvien vastaanottokeskusten aiheuttamien ongelmien vuoksi

Kreikka rakentaa kelluvia esteitä Egeanmerelle laittomien siirtolaisten kulun estämiseksi

Kreikkalaisella saarella tunteet kuumenevat – nyt protestoivat turvapaikanhakijat
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












