
Kunnan työntekijäliitto: ”On aivan tavallista, että bussikuskia syljetään Göteborgissa päin naamaa”
Viime viikolla bussikuski sai puukosta kasvoihinsa Göteborgin Angeredissa. Väkivalta ja uhkailu on kunnan työntekijäliiton mukaan tätä päivää kaupungin julkisessa liikenteessä. Yleensä kuitenkin vain syljetään päin naamaa, kertoo Dagens Nyheter.
Kunnan työsuojeluviranomaisten mukaan väkivallasta on tullut niin tavallista, että siihen on alettu suhtautua osana arkea: vaikka kuljettajien uhkailu ja väkivallanteot ovat lisääntyneet, niistä ilmoitetaan entistä harvemmin.
– Väkivalta on normalisoitu, sanoo kunnan työntekijäliiton puheenjohtaja Anna Skarsjö.
Sättimistä ja solvauksia
Työsuojeluvaltuutettu Martin Andreasson ajaa bussia ja hän on sitä mieltä, että yhteiskunta on yhä stressaantuneempi ja paineet loiskuvat sitten yli joukkoliikenteessä. Ruuhka tai juuttuminen punaisiin valoihin saattaa saada matkustajan raivostumaan ja hyökkäämään kuskin kimppuun – fyysisesti tai sanallisesti.
– Idiootiksi nimitellään, vittuillaan ja solvataan rasistisesti, you name it. Porukka voi tulla silmille ihan selvin päinkin, Andreasson kertoo kokemuksistaan.
Lipun perään ei kannata kysellä
Meno Uppsalan ennen niin sivistyneessä yliopistokaupungissa on muuttunut viime vuosina. Osa väestä kokee julkisen liikenteen kuuluvan muiden Ruotsin yhteiskunnan tarjoamien etujen piiriin, eikä siten halua maksaa siitä. Jos kuski penää lippua, tämä voi saada nyrkistä.
Muutaman viime kuukauden aikana viisi bussikuskia on pahoinpidelty Uppsalassa pelkästään matkustusasiakirjojen puuttumisen vuoksi.
– Kuskit eivät enää halua kysellä lippujen perään ja siten riskeerata henkeään, sanoo ay-aktiivi ja bussinkuljettaja Jafar Sarehkhani.
Tilapäisenä ratkaisuna on kokeiltu sitä, että tietyillä alueilla lippuja ei enää tarkasteta. Toimenpide on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä kunnallishallinnossa. Kuljettajat ovat ehdottaneet ratkaisuksi erillisten tarkastajien palkkaamista, jolloin kuljettajat saisivat tehdä työnsä rauhassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkalippujen tarkastus bussinkuljettajat pahoinpitelyt Uppsala ongelmalähiöt Göteborg Joukkoliikenne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Monikulttuurinen kohtaaminen vanhustentalossa: rasismisyytöksiä ja rähinää

Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”

Saksalainen tuomioistuin: länsimaisten arvojen opettaminen maahanmuuttajille loukkaa mielipiteenvapautta

Brittiantropologi Oulun raiskausepidemiasta: Suomalaisia on ”groomattu” rakastamaan hyväksikäyttäjiään

Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”

Purra: Ruotsin väestönmuutosta ei voi enää pysäyttää

Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











