

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kunnia maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentymisestä ei kuulu yksin SDP:lle – ”Olisi kiva, jos mediassa ei leviteltäisi totuudenvastaisia tietoja näinkin tärkeissä asioissa”
Maksuhäiriömerkintä poistuu jatkossa luottotietorekisteristä usein jo kuukauden kuluttua siitä, kun velka on maksettu. Viikonloppuna asiasta uutisoitiin Iltalehdessä SDP:n ajamana lakiuudistuksena, vaikka oikeasti kyse on koko eduskunnan yhdessä ajamasta uudistuksesta.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri on harmissaan, että mediassa virheellisesti suitsutetaan SDP:tä odotetun ja toivotun lakimuutoksen aikaansaamisesta, kun lakiuudistus sai alkunsa koko eduskunnan tahdosta.
– Kyseessä on koko eduskunnan yhdessä ajama lakiuudistus eikä suinkaan mikään SDP:n oma hanke, kertoo Meri.
– Myös perussuomalaiset ovat pitkään esityksissään halunneet helpotusta maksuhäiriömerkinnän omaavien ja ulosotossa olevien arkeen, mutta emme virheellisesti omi kunniaa tästä.
Kaikki kunnia osoitettiin täysin väärälle taholle
Maksuhäiriömerkintöjen lyhentämisen taustalla onkin todellisuudessa eduskunnan 16.6.2020 antama lausuma. Siinä eduskunta edellytti, että hallitus kiirehtii maksuhäiriörekisteriä koskevaa lainsäädäntöä siten, että henkilöt, jotka ovat suorittaneet maksuhäiriömerkinnän perusteena olleet maksut asianmukaisesti, poistetaan rekisteristä kuukauden kuluttua maksun suorittamisesta.
Samalla eduskunta edellytti, että asiaa koskeva lakiehdotus tuodaan eduskuntaan viimeistään vuoden 2021 kevätistuntokauden aikana.
– Nyt kunnia tästä lakiuudistuksesta osoitettiin täysin väärälle taholle. Olisi kiva, jos mediassa ei leviteltäisi totuudenvastaisia tietoja näinkin tärkeissä asioissa, huokaa Meri.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio ja Meri: Ulosoton maksujärjestystä muutettava

Kansanedustaja Elomaa: Viimeinkin kohtuutta maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoihin

Kulutusluottojen järjettömät korot kuriin – ”Ylivelkaantuminen voi tuhota luottotietojen lisäksi perheen, parisuhteen, työpaikan ja terveyden”

Kansanedustaja Kike Elomaa puolustaa maksuhäiriömerkinnän saaneita – hallitukselle kaksi kysymystä

Yhteistyö velallisten eteen kantaa hedelmää – ”Tämä tulee olemaan monelle helpotus”

Maksuton luottokielto auttaa ehkäisemään identiteettivarkauksia – oppositioedustaja Sakari Puisto ehdotti asiaa, joka meni kuin menikin läpi eduskunnassa: ”Hyvillä ehdotuksilla voi joskus vaikuttaa”

Perussuomalaisilta toimenpidealoite: Ei maksuhäiriömerkintää poikkeuksellisen korkeista sähkölaskuista
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










