Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/AFP - LOUISA GOULIAMAKI

Kyproksen pääomakontrolleja yritetään purkaa

22.09.2013 |12:11

Kyproksen presidentti Nicos Anastasiades kertoi uutistoimisto Bloombergille maan saavan pääomakontrollien purkamisen päätökseen tammikuussa 2014. Maaliskuussa voimaan astuneet rajoitukset ovat haitanneet saaren elinkeinoelämää. Kansalaiset voivat nostaa tileiltään rahaa korkeintaan 300 euroa päivässä. Suurempiin tilinostoihin tarvitaan erillinen lupa.

Talousministeri Haris Georgiades kuitenkin toppuuttelee presidentin antamia lupauksia. Ministerin mielestä ei ole sopivaa antaa ennenaikaisia lupauksia, vaan olisi keskityttävä ennemmin laadittuun ohjelmaan, jotta kontrolleista voidaan luopua hiljalleen. Alunperin pääomakontrollien kestoksi kaavailtiin viikkoa, mutta hyvin nopeasti kerrottiin rajoitusten kestävän kaksi viikkoa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kertoi raportissaan, että Kyproksen ohjelma etenee suunnitellusti, mutta siihen sisältyy huomattavia riskejä. Sopeutustoimet ovat sysänneet työttömyysluvut jyrkkään nousuun. Työttömyysaste on vuoden aikana kohonnut 5,6 prosenttiyksikköä 17,3 prosenttiin. Maan talouden odotetaan jatkavan supistumistaan. Tälle vuodelle rahasto ennustaa talouden kutistuvan 9 prosenttia, ja ensi vuonna vielä 4 prosenttia lisää.

Julkisen velan odotetaan nousevan vuonna 2015 huimaan 126 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Lisäksi yksityisten velkaantuminen on Euroopan suurinta. Yksityisillä on velkaa 280 prosenttia kansantuotantoon nähden.

Presidentti Anastasiades on ilmaissut tyytymättömyytensä keskuspankin johtajan Panicos Demetriadeksen toimintaan. Presidentti on kertonut uutistoimisto Bloombergin mukaan harkitsevansa hakea maan korkeimman oikeuden  lupaa saada erottaa Demetriades tehtävästään.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi