

LEHTIKUVA
Länsi- ja Keski-Euroopan arvomaailmat eivät kohtaa
Läntistä Eurooppaa on hiertänyt keskieurooppalaisten maiden nihkeä suhtautuminen liberaalisiin arvoihin. Vuosia Neuvostoliiton rautasaappaan alla viruneet valtiot ovat hakeutuneet pikatahtia kohti EU:ta kommunismin luhistuttua. Lännessä saatettiin arvella entisten itäblokin maiden omaksuvan liberaalit arvot nopeasti unionin jäsenyyden myötä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.
Keskieurooppalaisten maiden kehitystä pitkään seurannut Adam LeBor kirjoittaa Financial Timesissa, että Unkarin pääministeri Viktor Orbán (kuvassa) on vankistanut asemaansa niin paljon, että hän voi alkaa keskittymään Euroopan tulevaisuuskuvaan.
Orbán keskittyi vaalikampanjassaan vastustamaan kansalaisjärjestöjä, YK:ta ja EU:ta. Kampanja onnistui, ja se toi kolmannen peräkkäisen hallituskauden.
Itsemäärämisoikeus tärkeää
Neuvostoliiton sanelupolitiikkaan alistetut valtiot – kuten Unkari – arvostavat ennen kaikkea itsemäärämisoikeutta. EU:ta sopi kritisoida muun muassa enemmistöpäätöksellä läpi viedyn turvapaikanhakijoiden uudelleensijoitussopimuksen vuoksi. Unkari äänesti päätöstä vastaan.
EU näyttäytyi siten uhkana itsemäärämisoikeudelle. Muut Euroopan maat saavat sanella, keiden tulee asua Unkarissa. Orbán piti kampanjassaan esillä unkarilaisten yhteistä historiaa ja kulttuuria. Kampanja oli hyvin kansallismielinen.
Unkarilainen historoitsija Mária Schmidt väittää EU-maiden johtajien uskoneen utopiaan, jossa kansallisvaltiot voidaan jyrätä.
Jyrkät näkemyserot
Lännessä keskieurooppalaisten toimia kuvitellaan sortamiseksi. Keskieurooppalaiset ihmettelevät tätä kauhunsekaisin tuntein, LeBor kirjoittaa. Läntisen arvomaailman vinkkelistä näyttää siltä, että Keski-Euroopassa rajoitetaan sanavapautta ja korostetaan pakkomielteisesti sukupuolipronomineja.
Lännen mielestä laajamittainen maahanmuutto on hyvä asia ja rajaturvallisuus on huono asia. Kansallista itsemäärämisoikeutta ja oman historian ylpeyttä pidetään vanhanaikaisena. Kansallismielisyys on noloa, ja jopa hävettävää. Sen sijaan monikulttuurisuus on itseisarvoltaan hyödyllistä. Ja valtavat määrät maahantulijoita voidaan imeyttää ilman sosiaalisia häiriöitä.
LeBor arvelee läntisen Euroopan ja Keski-Euroopan arvomaailmojen kuilun luovan mahdollisesti niin suuren kulttuurikamppailun, että siitä muodostuu suurin uhka EU:n yhteneväisyydelle ja tulevaisuudelle.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














