Artikkeli kuva

Laulujen lunnaat – syyttäjä vaatii suomalaiselle trubaduurille vankeutta laulusanoituksista

27.09.2018 |12:08

Vantaalainen laulaja-lauluntekijä Jussi “Jösse” Järvenpää sai kesäkuussa sakkorangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli laulujen sanoituksista, jotka olivat oikeuden mielestä “tiettyjä ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia”. Verrattain kova, 80 päiväsakon tuomio ei kuitenkaan tyydyttänyt syyttäjää, joka valitti tuomiosta hoviin vaatien Järvenpäälle ehdollista vankeusrangaistusta.

Jösse Järvenpää on tullut tunnetuksi Irwin-tyylisistä kappaleistaan, joita hän on julkaissut YouTubessa ja soittanut trubaduurikeikoillaan. Biisien sanoituksissa vallanpitäjät saavat kyytiä ja poliitikkoja ja “munattomia ministereitä” arvostellaan joskus kovinkin sanoin.

Myös maahanmuuton ongelmat ovat olleet Jössen lauluissa vahvasti esillä. Holtittoman maahanmuuttopolitiikan arvostelu ja paikoin brutaalit sanavalinnat veivät laulajan poliisin kuulusteluihin ja lopulta leivättömän pöydän ääreen.

“Ei ole pakko kuunnella”

Oikeudessa Järvenpää kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Hänen mukaansa “kyseessä on pelkkiä lauluja, joita ei kenenkään ole pakko kuunnella”. Lisäksi kaikki laulut perustuvat tekohetkellä johonkin mediasta nähtyyn ja kuultuun. Niiden tarkoitus on Järvenpään mukaan ollut herättää yhteiskunnallista keskustelua.


Jösse Järvenpää. Kuva: Järvenpää Facebook-sivu.

Tuomion perusteluissa oikeus katsoi, että sanoitusten taustalla olevia uutisia ei ole tuotu millään lailla esille YouTube-videoiden yhteydessä.

“Videon otsikkoteksti viittaa siihen, että kysymys on turvapaikanhakijoihin ja siirtolaisiin liittyvän liiketoiminnan kritiikistä. Sanoitus kuvituksineen antaa objektiivisesti arvioiden kuitenkin sellaisen yleistävän, panettelevan ja solvaavan kuvan turvapaikanhakijoista, että turvapaikanhakijat syyllistyvät väkivalta- ja seksuaalirikoksiin”, toteaa käräjäoikeus tuomiossaan.

Kyseessä on “Täyttää hiljaa ISIS nyt maan” -kappale, joka on tehty “Aja hiljaa isi nyt vain” -lastenlaulun säveleen.

Myös “Lääpin, kähmin, kourin” -kappaleen “sanoitus kuvituksineen antaa objektiivisesti arvioiden yleistävän, panettelevan ja solvaavan kuvan miespuolisten turvapaikanhakijoiden tavasta lähestyä naisia”, käräjäoikeus perustelee.

Oikeus tuomitsi Järvenpään 2 320 euron sakkoihin ja poistamaan kaikki kahdeksan lainvastaiseksi todettua videotallennetta YouTube-kanavaltaan. Mutta tämä ei syyttäjälle riittänyt. Syyttäjä on valittanut tuomiosta hovioikeuteen ja vaatii Järvenpäälle vankeustuomiota.

“Katkotaanko taiteilijoilta sormet?”

Hovioikeudelle kirjoittamassaan vastineessa Jösse Järvenpää korostaa, että “kyse on vain lauluista. Jo tapahtuneiden tosiasioiden ruotimista taiteen keinoin.” Hän lisää, että laulujen taustalla olevat uutiset tuskin ovat menneet ohi keneltäkään aikaansa seuraavalta kansalaiselta.

Trubaduurin mielestä syyttäjän väite, että hän olisi jonkinlainen mielipidevaikuttaja, tuntuu lähinnä naurettavalta.

– Olen pienipalkkaista suorittavaa työtä tekevä kansalainen, jolla on harrasteena tehdä musiikkia. Sitä ei ole kenenkään pakko kuunnella. Sitä ei radiot eikä mikään muukaan media julkisesti missään soita. Jos sitä joku haluaa jostain kumman syystä kuunnella, niin hänen on se etsimällä etsittävä YouTubesta, Järvenpää kirjoittaa.

– Jos lauluista aletaan jo antamaan tuomioita oikeudessa, niin mitä seuraavaksi? Ryhdytäänkö polttamaan kirjoja rovioilla?

Tuhotaanko vallassaolevaan agendaan sopimattomat taulut? Katkotaanko taiteilijoilta sormet?

– Ollaan vaarallisella tiellä, kun kansalaiset eivät enää saa kritisoida vallassaolijoiden edesottamuksia, Järvenpää kirjoittaa.

“Musanteko ei lopu”

– Kyllähän tämä pers***y vit****a, Jösse Järvenpää manasi Suomen Uutisille.

Laulaja ei kuitenkaan aio antaa periksi.

– Musanteko ei näiden riemuidioottien jahdin seurauksena lopu missään tapauksessa. Se loppuu vasta kun sydänkäyrä on suora, Järvenpää sanoo.

Kansantaiteilija on sitä mieltä, että Suomen sananvapaustilanne on huonontunut huimaa vauhtia EU:hun liittymisen ja “Bilderberg-kokouksissa suhmuroinnin” jälkeen.

– Siirtotyöttömyysbisnestä halutaan suojella kaikin mahdollisin keinoin, Jösse kuvailee.

Kansankiihottajaksi syytetty laulaja on sitä mieltä, että poliittisten päättäjien kannattaisi yrittää muistaa, kenellä he ovat töissä. Valmisteilla olevaa tiedustelulakipakettia hän pitää erityisen huolestuttavana.

– Tiedustelulakipakettihan on laadittu nimenomaan oman kansan keskuudessa olevien väärinajattelijoiden urkintaan, Järvenpää väittää.

Laulunteko ei lopu

Lannistumaton Jösse Järvenpää kertoo, että hänellä on parhaillaan työn alla hilpeä renkutus, jonka työnimenä on: “Olis piisannu tää nykyinenkin ankeus, vaan nyt tyrkyllä on mielipidevankeus”.

Myös perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari on ottanut esille Jösse Järvenpään tapauksen videoblogissaan.

https://www.youtube.com/watch?v=RqbjoUDYLqg&feature=youtu.be
Laura Huhtasaari. Youtube, 17 min, 14 sek.

Jösse Järvenpään tapauksesta ovat kirjoittaneet aiemmin muun muassa Iltamakasiini ja Oikea Media.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää