

LEHTIKUVA
Levottomuuksia Syyriassa – kansa vaatii Assadin eroa
Presidentti Bashar al-Assad on kiistaton kukko Syyrian sodan verisellä tunkiolla. Pinnan alla kuitenkin kuplii ja kansaa on jo kaduilla vaatimassa Assadin eroa. Verdens Gang sai haltuunsa harvinaisen videon hallituksen vastaisesta mielenosoituksesta virallisessa Syyriassa.
Norjalaislehden näyttämä videoleike kuvaa tapahtumia hallituksen valvomassa Suwaydan kylässä lauantaina 13. kesäkuuta. Väki marssii kaduilla ja huutaa iskulauseita, joita ei ole kuultu sitten Assadin vastaisen kansannousun vuonna 2011. Väki on liikkeellä henkensä kaupalla:
”Kansa vaatii hallitus alas!”
”Emme pidä sinusta – häivy!”
”Eläköön Syyria kuolkoon Assad!”
Kenkää Assadin hallinnolle
Verdens Gang haastatteli puhelimessa mielenosoituksessa mukana ollutta henkilöä:
– Mielenosoitukset alkoivat 7. kesäkuuta ja jatkuivat viikon ajan. Lauantaina mielenosoituksiin otti osaa satoja eri-ikäisiä ihmisiä. Kaikki vaativat Bashar al-Assadin hallinnon eroa, mies kertoi.
Miehen mukaan kansa pitää Assadia vastuullisena Syyrian talouden alamäestä ja yleisestä turvattomuudesta. Kansa vaatii myös venäläisten ja iranilaisten joukkojen poistamista maasta. Suwaydassa järjestettiin viime sunnuntaina myös vastamielenosoitus, jossa tuettiin voimakkaasti Assadin hallintoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Syyrian kansannousu Assadin hallinto Syyrian talous Syyrian mielenosoitukset Suwayda venäläiset palkkasoturit Wagner Iranin vallankumouskaarti Syyrian sota Bashar al-Assad Al Qaida ISIS
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Isis nousee pandemian varjoista – ennätysmäärä terrori-iskuja huhtikuussa

Kaaos Syyrian Idlibissä kasvaa – Euroopassa syytä olla varuillaan

Papisto pieksätti satoja hengiltä Iranin mielenosoituksissa – raportti vangittujen kohtalosta kertoo kidutuksista, kuolemantuomioista ja katoamisista
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













