

Heikki Saukkomaa
”Liisan lista oli raaka tapa ajaa Suomi eurokuntoon”
Timo Soini (ps.) otti tänään blogissaan kantaa presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheeseen. Niinistö oli kiinnittänyt omassa puheessaan huomiota Suomen turvallisuustilanteeseen sekä talouden perusteiden haurastumiseen ja julkisten menojen kattamiseen velalla.
Soini kiitteli Niinistöä hyvin hoidetusta ulko-ja turvallisuuspolitiikasta.
Presidentti peräänkuulutti tuntuvia lisäpanostuksia puolustukseen. Myös tätä linjausta Soini kiitteli. Perussuomalaiset ovat jatkuvasti esittäneet puolustusmäärärahojen korotusta.
Vaikea Venäjä-suhde
– Krimin anastusta ei hyväksytä. Itä-Ukrainan sotilaallinen konflikti huutaa rauhaa ja ratkaisua, Soini muistutti Suomen linjasta.
Suomen ei Soinin mukaan pidä jäädä yksin EU-raiteen varaan. Yhteys Venäjän johtoon on säilytettävä.
– Meillä on ja on oltava toimiva yhteys Venäjään, oli siellä vallassa tsaari, kommunistit tai nykyhallinto.
Miksi Liisan lista esille?
Presidentin puheen talouspoliittinen anti ei ollut yhtä mukavaa kuultavaa. Soini kritisoi Niinistöä Liisa Jaakonsaaren (sd.) nimellä kulkevan leikkauslistan esiin nostamisesta (ns. Liisan lista).
– Puheen talouspoliittinen anti ei sisältänyt mitään muuta uutta paitsi Liisa Jaakonsaaren listan tarpeettoman kovan kehumisen. Minulle Jaakonsaari ei käy esimerkiksi sen enempää kuin sosialistit yleensä. Ei taloudessa, eikä EU-politiikassa, Soini totesi.
Leikkauslistojen sijaan Soini korosti työtä, yrittämistä ja turhan säätelyn karsimista.
– Suomessa on miljoona ihmistä, joiden tulot ovat hieman yli tai alle tuhat euroa kuukaudessa. Ei siltä porukalta voi mitään leikata. Tämä maa nousee työllä ja yrittämisellä sekä turhan sääntelyn karsimisella. Ja sillä, että pidetään huolta niiden ihmisten ostovoimasta, jotka ovat heikommalla oksalla, Soini painotti.
– Kotihoidontuki, omaishoidontuki, takuueläke, lapsilisät ja pienin työttömyyspäiväraha sekä opintotuki – tämän porukan ostovoimaa pitää lisätä, eikä heikentää. Se ylläpitää kulutuskysyntää Suomessa. Sen sijaan ökyeläkkeille voidaan asettaa eläkekatto, kansanedustajien palkat voi jäädyttää, ministereiden määrän pudottaa kahteentoista, Soini listasi.
Lista teki rumaa jälkeä
Myös veteraanipoliitikko Toimi Kankaanniemi (ps.) nosti Liisan listan esille tämänpäiväisessä blogissaan. Paavo Lipposen (sd.) hallitus otti Kankaanniemen mukaan Liisan listan lähes sellaisenaan käyttöön.
– Lyhyesti voi sanoa, että listalla olleet leikkaukset kohdistuivat niihin, joilla oli yhteiskunnassa kaikkein heikoimmin asiat. Lapsiperheet, työttömät, sairaat ja vanhukset. Hyväosaisia se ei riipaissut. Hyväosaiset eivät ole yhteiskunnan tukiverkon varassa. Heikoimmat ovat. Kun tukiverkkoa revitään, heikoimmat kärsivät, Kankaanniemi kirjoittaa.
– ”Köyhät kyykkyyn tai peräti maahan” -politiikan seuraukset näkyvät vielä tänäkin päivänä. Meillä on keskuudessamme kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia, joiden elämä ajautui kohtuuttomiin vaikeuksiin tuolloin. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat, periytyvä köyhyys, syrjäytyminen, pitkäaikaistyöttömyys ja monet muut ongelmat alkoivat kasautua. Niistä oli ja on yhä synkkiä seurauksia, Kankaanniemi kirjoittaa.
Kankaanniemen mukaan Lipposen hallituksella ei olisi ollut mitään tarvetta toteuttaa niin rajua köyhdyttämispolitiikkaa kuin se teki.
– Talous ei sitä edellyttänyt. Siihen olivat muut syyt.
– Tärkein ”muu syy” oli se, että tuo hallitus ajoi Suomen raa’alla tavalla EMU- ja eurokuntoon. Se halusi hinnalla millä hyvänsä päästä eroon omasta rahasta ja rahapolitiikasta. Siinä se onnistui. Kokonaan eri asia on se, oliko tuo Suomen kansan etujen mukaista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Demarit ovat lähtökohtaisesti aina vaikeuttamassa yrittämisen edellytyksiä”

Soini: ”Talouden ja teollisuuden kilpailukyky on tuhottu – äänestäjiä huijataan rahastoilla”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













