

PS ARKISTO
Lundén: Yritykset lomauttavat työntekijöitään, ihmisillä kova hätä – ”Apua tarvitaan nyt eikä vasta valtavan paperisodan jälkeen”
Perussuomalaiset tiedustelivat eduskunnan kyselytunnilla, miten hallitus aikoo auttaa yrittäjiä ja lomautetuksi joutuvia työntekijöitä koronakriisin keskellä.
– Koronavirusepidemia luo valtavia ja pahimmillaan ylitsepääsemättömiä taloudellisia vaikeuksia yrittäjille. Jos yrittäjältä loppuu toimeentulo, se loppuu myös yrityksen työntekijöiltä. Laajoihin lomautuksiin onkin jo valitettavasti jouduttu, aloitti kansanedustaja Mikko Lundén.
– Suomalainen yrittäjä on taistelija, joka ei pahuuttaan ketään lomauta, vaan haluaa, että kaikki menestyvät. Nyt yrittäjät tarvitsevat apua, jotta he saavat leivän pöytään itselleen ja työntekijöilleen.
Olisi kohtuutonta ajaa konkurssiin
Lundén uskoo, että moni nyt kriisissä oleva yritys tulee olemaan hyvinkin kannattava taas kriisin jälkeen.
– Niitä olisi siis kohtuutonta ajaa konkurssiin. Perussuomalaiset haluavatkin laajan tukipaketin vaikeuksissa oleville suomalaisille yrityksille.
– Meidän täytyy yksissä tuumin pelastaa suomalaiset pienyrittäjät ja työpaikat. Minkälaisia toimenpiteitä hallitus on tekemässä yrittäjien auttamiseksi nyt? Lundén kysyi.
Enemmän ennaltaehkäiseviä toimia
Lundénin mukaan on selvää, että koronavirus aiheuttaa taloudellisia ongelmia ja epävarmuutta ympäri maailmaa.
– Siitä ei pääse mihinkään. Perussuomalaiset kuitenkin uskovat, että nyt on tehtävä ennaltaehkäisevästi enemmän kuin mitä hallitus on esittänyt.
– Yrittäjät eivät paljon kostu maksujärjestelyjen ehtojen lievennyksistä, jos rahaa ei kerta kaikkiaan ole. Yrittäjille pitää tarjota nollakorkoista lainaa ja lyhennysvapaata koko kriisin ajaksi. Lisäksi verohelpotuksia on annettava heti. Yrittäjien on päästävä paremmin työttömyysturvan piiriin, Lundén listasi.
Tukea tulojen romahtamiseen
Perussuomalaiset huomauttivat, että ihmisten hätä on kova. Perheissä pahimmillaan molemmat vanhemmat ovat lomautettuina. Yrittäjät joutuvat laittamaan lapun luukulle.
– Haluan vielä korostaa, että apua tarvitaan nyt eikä vasta valtavan paperisodan jälkeen. Mitä apua annatte lomautettujen arkeen ja perheisiin, joissa tulot romahtavat? Lundén tiedusteli.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni lupasi lisätietoa hallituksen toimista huomenna.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lomautukset epidemia perheet koronavirus kriisi ennaltaehkäisy Mikko Lunden yrittäjät tuki Konkurssi perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Huoltovarmuus ja kotimainen ruoantuotanto

Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi

Koronatilastointi kuralla, THL ei tiedä, mitä sairaaloissa tapahtuu – Dosentti moittii: ”Pitäisi olla teknisesti yksinkertaista”

Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää

Halla-aho: Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois – ”Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen”

Hurstin ruuanjakelu keskeytyy

Elomaa: Kuka pyörittää maatilaa isäntäväen sairastuessa?

Puisto: Suoraa tukea koronan vuoksi ongelmissa oleville pienyrityksille

Saksalainen tutkimuslaitos: Saksan talous voi pakittaa yli 20 prosenttia – satojen miljardien lasku
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















