Suomen yksi parhaista Venäjän asiantuntijoista, perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen, analysoi tänään tuumaustunnilla Venäjän tilannetta ja tavoitteita Ukrainassa. Luukkasen mukaan parhaillaan ollaan sodan risteyskohdassa, jossa Venäjä pelkää sitä, että suuri joukko venäläisiä sotilaita jää vangiksi, kun huoltoa ei ole.

Puoluesihteeri Arto Luukkanen sanoo, että Venäjän ja Ukrainan sodassa on alkanut ratkaiseva käänne, jossa alun perin heikompi Ukraina on saamassa vähittäisen pariteetin, eli se pystyy vastaamaan Venäjän aggressioon tasaväkisesti ja tehokkaasti.

– Esimerkkinä tästä on se, että Venäjä nähtävästi siirtää voimiaan Dnjepr-joen vasemmalta rannalta Hersonissa – sillat on tuhottu ja huoltaminen mahdotonta – erityisesti Kahovka-sillan tuhoaminen oli ratkaisevaa. Venäjä pelkää nyt, että sen joukkoja jää saarroksiin.

Luukkasen mukaan tilanne korostaa sitä, että meneillään oleva sota ei ole pelkästään näännytys- ja uuvutussota, vaan ennen kaikkea poliittinen sota, jota Venäjän nykyjohto ei voi hävitä tai osoittaa heikkoutta.

– Ukraina on kyennyt mobilisoimaan asevelvollista armeijaansa ja saa koko ajan aseita lännestä. Venäjällä asiat ovat toisin – mitään isänmaallista suurta innostusta ei ole syntynyt, kuten esimerkiksi toisen maailmansodan alussa, jolloin syntyi spontaanisti nostoväkidivisioonia. Se kertoo siitä, että venäläiset suhtautuvat sotaan välinpitämättömästi.

Kun sotaonni kääntyy, Venäjällä etsitään syyllisiä

Nyt ollaan siis sodan risteyskohdassa. Luukkasen mukaan Venäjä pelkää niin sanottua ”Stalingrad-efektiä” eli sitä, että suuri joukko venäläisiä sotilaita jää vangiksi, kun huoltoa ei ole.

– Tässä käsillä olevassa Ukrainan kriisissä Putin ei kuitenkaan voi perääntyä enää yhtään tai hävitä ainoatakaan taistelua, sillä ukrainalaiset viholliset on maalattu ali-ihmisiksi ja kyseessä ei ole oikea sota.

Kun sodankäynti alkaa sujua huonosti, Venäjällä on usein ollut tapana aloittaa kyselyt siitä, kuka on syyllinen epäonnistumiseen.

Luukkasen mukaan sota onkin muuttunut taisteluksi sekurokratian olemassaolosta, eli siitä on tullut sota, jossa ratkaistaan, miten Putinille ja turvallisuuseliitin muodostamalle Venäjän nykyjohdolle lopulta käy.

Tavalliset naiset voivat käynnistää muutoksen Venäjällä

Luukkanen tuo esille muutamia näkökohtia, joissa saattaa olla kätkettynä muutoksen avaimet.

– Kuten usein ennenkin Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, muutoksen voimana ja airueena ovat olleet tavalliset ihmiset, tarkemmin sanottuna tavalliset naiset, eli puhutaan niin sanotusta babushka-energiasta, joka alkaa huolesta: ”Missä minun poikani on?”

– Jo Neuvostoliitossa tämä baby bunty -ilmiö (vapaasti suomennettuna vanhempien naisten kapina) oli merkittävä protestin muoto. Se perustuu siihen, että naiset uskalsivat tulla virkamiesten luokse ja uhmata puoluetta. Vihaisten ja vanhojen naisten kokousten hajottamiseen ei oikein koskaan uskallettu panostaa, sillä vanhempien naisten ja isoäitien hakkaaminen on tabu Venäjällä. Jo vuoden 1917 maaliskuun vallankumous alkoi kansainvälisen naistenpäivän jälkeisessä tilanteessa. Venäjällä naiset siis uskaltavat ja vanhemmat naiset uskaltavat erityisen paljon, Luukkanen sanoo.

Putinin jälkeen verinen välienselvittely mahdollinen

Entä mitä on edessä? Vaikka käytössä ei olekaan kristallipalloa, Luukkanen esittää arvion, että jossain vaiheessa kriisi voi alkaa kääntyä sekurokratiaa vastaan, ja myös Putinin terveys voi alkaa horjua.

Luukkasen mukaan on hyvin mahdollista, että Putinin kuollessa edessä on Venäjän eliitin sisäinen valtataistelu, joka yltyy veriseksi välienselvittelyksi eli ”Chicago-lopuksi”, jossa ratkaistaan, kuka hallitsee Venäjällä.

Myös sisällissota on Luukkasen mukaan täysin mahdollinen. Luukkanen huomauttaa, että Venäjällä jopa 14 hallinnonalaa voi kantaa aseita.

– Näiden lisäksi on myös yksityisarmeijoita, kuten Wagner, tai erilaisten Venäjän mahtimiesten, kuten esimerkiksi Moskovan pormestarin Sergei Sobjaninin, kokoama oma yksityisarmeija. Kaikille näille aseellisille ryhmittymille on yhteistä se, että ne tottelevat jotain tärkeää poliittista vaikuttajaa. Ne ovat todellisia palkka-armeijoita, joiden lojaalisuus kohdistuu sille, joka maksaa palkan. Niihin on Ukrainan kriisin jälkeen rekrytoitu väkeä, ja toisin kuin puolustusministeriön värväämille sotilaille, niille on maksettu varteenotettavia palkkoja.

Luukkanen kysyy, keitä nämä ”desperadot” tottelevat, kun sota loppuu tai venäläiset ajetaan Ukrainasta pois.

– Jos ja kun Venäjän poliittinen tilanne kärjistyy, ovat nämä palkka-armeijat tulevan sisällissodan ryhmittymien alkioita. Niiden sotakokemus on parempi kuin armeijan kokoamien yksiköiden, ja ne eivät myöskään häikäile toimia omiaan vastaan, mikäli tilanne johtaa sisäiseen riitelyyn.

Onneksi Suomi voi sulkea itärajan

Suomelle Venäjän mahdollinen sisällissota on tuomassa uusia ja ennennäkemättömiä ongelmia. Tärkeää onkin, että Suomella pitää olla mahdollisuus tarvittaessa sulkea itäraja nopeasti ja tehokkaasti.

– Onneksi tämä toteutettiin eduskunnan hallintovaliokunnan energisellä toiminnalla, Luukkanen sanoo.

Hän huomauttaa, että kotimaisen Venäjä-politiikan keskiössä pitää olla aina kansallisen edun huomioonottaminen. Suomi joutuu jatkossa elämään Ukrainan sodan luomassa uudessa ”kylmässä sodassa” – ei rintamalla mutta ulkona.

Kylmän sodan versiossa 1.0 vastakkain olivat Neuvostoliitto ja USA. Nyt vastakkain ovat energiakiristystä ja likaisia temppuja harrastava aggressiivinen Venäjä, jonka sekurokratia taistelee olemassaolostaan, ja toisena osapuolena globaalinen ideologinen ristiretki – vihersiirtymä, joka taas pyrkii energiakurjistamaan Suomen.

– Olemme siis ikään kuin puun ja kuoren välissä. Ensi talvi ratkaisee paljon. Rintama on siinä, pystymmekö pitämään tämän maan lämpimänä ja ihmiset ruokittuina. Pidetäänkö Suomi elossa talven läpi? Perussuomalaisten vastaus on: kyllä pidetään, Luukkanen sanoo.

Suomen Uutiset