
Maahanmuuttopolitiikka kiristää Merkelin ja Cameronin välejä
Saksan liittokansleri Angela Merkel on saksalaislehti Der Spiegelin mukaan vetämässä tukensa pois Iso-Britannian EU-jäsenyydeltä, mikäli pääministeri David Cameron aikoo rajoittaa maahanmuuttoa yli EU:n sopimusten. Maahanmuutto on noussut brittien suureksi huolenaiheeksi.
Hallitusta johtava konservatiivipuolue onkin koventanut sanomaansa. Uutistoimisto Bloomberg kertoo puolustusministeri Michael Fallonin todenneen, että ”kokonaiset kaupungit ja kunnat ovat jääneet työtä tekevien maahanmuuttajien jalkoihin”.
Konservatiivipuolue on luvannut neuvotella EU-jäsenyysehdoista. Lisäksi puolue on luvannut kansalaisille kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, mikäli puolue vain voittaa seuraavat parlamenttivaalit. Kaiken lisäksi pääministeri Cameron on uhonnut kieltäytyvänsä maksamasta korotettua EU-jäsenmaksua joulukuun alussa. Britit saivat lisämaksettavaa suotuisan talouskehityksen vuoksi.
Konservatiivipuolueen rivit rakoilevat. Viimeisen kolmen kuukauden aikana kaksi alahuoneen kansanedustajaa on loikannut konservatiiveista itsen’isyyspuolue UKIP:iin, Bloomberg kirjoittaa. UKIP ajaa Iso-Britannian suoraa EU-eroa.
Merkel on lehtitietojen mukaan ilmoittanut, että jos Cameron ajaa Iso-Britanniaan tiukempia maahanmuuttolakeja niin se on ”piste, josta ei ole enää paluuta”. Tällöin Merkel jättäisi hyvästit Iso-Britannian EU-jäsenyydelle.
UKIP:n puheenjohtaja Nigel Farage kyseli twiitissään, että vieläkö Cameron uskoo voivansa neuvotella EU-jäsenyysehdoista.
Maahanmuuttokysymys sekoittaa rivejä Saksassakin
Vuoden 2014 alusta Romanian ja Bulgarian rajoitukset työperäiseen maahanmuuttoon poistuivat. Saksan huoleksi nousi mahdollinen muuttoliike näistä maista Saksaan. BBC uutisoi tuolloin, että Merkelin CDU-puolueen europarlamentaarikko julisti kaikkien etuuksien perässä muuttavien tulla palautettavaksi lähtömaahansa. Lisäksi heidän sormenjälkensä tulisi taltioida. Tällä varmistettaisiin se, etteivät he voisi yrittää tulla uudelleen Saksaan.
Saksan virallinen kanta on kuitenkin avoin maahanmuutolle. Maan väestön ikärakenteen vuoksi maahan yritetään houkutella nuoria. Saksan nettomääräinen maahanmuutto kasvoi vuonna 2012 jo 400 tuhanteen. Viime vuonna 16 kaupunkia anoi maan hallitukselta tukea kasvaneisiin sosiaaliturvamaksuihinsa.
Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on esittänyt ohjelmassaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Puolueen kannatus on kasvanut tasaisesti.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.