LEHTIKUVA

Mäkelä ja Juvonen: Uusi hallitus on EU:n sätkynukke

12.06.2019 |12:32

Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on huolissaan hallituksen tavasta rahoittaa politiikkaansa. Hallitus on rahoittamassa toimiaan muun muassa myymällä reilusti valtion omaisuutta.

– Miksi vaalilupauksia ja syömävelkaa rahoitetaan kansallisomaisuuden myynnillä, vaikka velka olisi halpaa? Onko kyse EU-komission tarkkailun ja luottoluokittajien reaktion välttelystä kalliiseen hintaan. Saankohan vastauksen? Mäkelä tivasi eduskunnan eilisessä täysistunnossa.

Mäkelä kutsuu hallitusta EU:n sätkynukeksi, joka mieluummin pistää teuraaksi lypsävän lehmän kuin suututtaa komission.

– Veronmaksajien omaisuus ollaan valmiita uhraamaan, jotta voidaan maksaa edes pieni osa omista vaalilupauksista, kavereidensa kovapalkkaiset palkkiovirat sekä muun syömävelan. Tämä on kunnon toverisosialismia!

EU:n päästötavoitteet uhkaavat työpaikkoja

Kansanedustaja Arja Juvonen on huolissaan siitä, että EU:n epärealistiset päästötavoitteet, joita Suomi noudattaa jopa korostetusti, ovat myrkkyä kotimaisille työpaikoille.

– Pitää huolehtia, että suomalainen teollisuus säilyy. Suomalaisen teollisuuden tukeminen ja tehtaan savupiippu ovat ekotekoja.

Perussuomalaiset ovat esittäneet ratkaisuksi päästötulleja muun muassa Kiinasta tuotaville epäekologisesti valmistetuille halpatuotteille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää