

Mäkynen: Miten Marinin hallitus toimisi, jos vihamielinen valtio hyökkäisi Suomeen?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen arvostelee hallituksen hitautta ja saamattomuutta taistelussa koronavirusta vastaan.
– Leimallista hallituksen toiminnalle koronaepidemian hoidossa on ollut se, että se ei ole pystynyt tekemään nopeita päätöksiä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi, Jukka Mäkynen toteaa.
– Hallituksella on ollut varautua tähän pandemiaan jo useita viikkoja. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO julisti jo 30.1.2020, että koronavirus aiheuttaa maailmanlaajuisen hätätilan.
Missä viipyvät varsinaiset kiellot?
Kaikki eivät piittaa hallituksen myöhästyneestä kehoituksesta välttää turhaa liikkumista.
– Meillä on myös tiedossa se, että THL:llä oli väärä tilannekuva koronan riskeistä. Olemme lukeneet lehdistä, että erilaisista suojavarusteista on pulaa jopa sairaanhoitohenkilökunnalla. Ja hallitus edelleen vatuloi eikä selvästikään kykene toimimaan, Mäkynen arvostelee.
– Hallitus ei oikeastaan ole kyennyt määräämään minkäänlaista kieltoa, vaikka sillä on ollut siihen hyvin aikaa. Kansalaiset alkavat turhautua tähän toimintaan ja koronaepidemia pahenee koko ajan. Tehohoitopaikat tulevat loppumaan ja osa koronaan sairastuneista tulee kuolemaan hallituksen viivyttelyn takia.
Suomea odottaa pian Italian kohtalo
Mäkysen mielestä onkin syytä kysyä, että missä mennään ja miten tämä hallitus selviäisi sodanajan olosuhteissa.
– Koronaepidemian aikana on tullut hyvin selväksi, että Marinin hallitus ei pysty tekemään nopeita päätöksiä kansalaisten hengen ja terveyden ollessa vakavasti uhattuna, vaan se miettii loputtomiin ratkaisuja, kunnes on jo liian myöhäistä ja nyt myös Suomi saattaa kokea Italian kohtalon koronan aiheuttamissa kuolemissa.
– Jos hallituksen paljon mainostettu ”viisikko” olisi sota-ajan hallituksessa, niin vihollinen olisi jo vallannut Suomen ja hallituksessa mietittäisiin vieläkin erilaisissa työryhmissä, että voiko sotilaita asettaa liikekannallepanolle, Mäkynen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hidastelu sodanaika kiellot tiedottaminen epidemia koronavirus päätöksenteko THL Jukka Mäkynen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää

Hallituksen toimia arvostellaan pahenevassa koronatilanteessa: Miksi järeitä päätöksiä tehtiin vasta nyt?

Halla-aho: Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois – ”Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen”

Halla-aho: Mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta

Suomi on kiinni ja kansalaiset eristyksissä koronan vuoksi – vihervasemmisto ryhtyi heti torjumaan natseja ja ilmastonmuutosta

Halla-aho: Rajat vuotavat edelleen kuin seula

Turtiainen: Koronaromahdus ajaa Suomen ahtaalle – ”Hallitus on antanut THL:n johtaa maata”

Koponen: Menevätkö veroeuromme koronan vastaisiin toimiin vai WHO:n silkkaan törsäilyyn?
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Antikainen: Puola irtautuu Ottawan sopimuksesta – Suomen toimittava samoin
Puolan pääministeri Donald Tusk on ilmoittanut Puolan parlamentissa, että hän haluaa maan irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tusk on pyytänyt Puolan puolustusministeriötä aloittamaan valmistelut sopimuksesta irtautumiseksi.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".