

MATTI MATIKAINEN
Mäntylä: EU-vaaleissa äänestetään myös suomalaisesta sosiaaliturvasta
Kolmansista maista tulevilla työntekijöillä on Suomessa sama sosiaaliturva kuin oman maan kansalaisilla. Hallitus esitti ja ajoi läpi niin sanonut EU:sta määrätyt yhdistelmälupa- ja potilasdirektiivit viime syksynä. Perussuomalaiset vastustivat muutosta jyrkästi.
Esityksillä haluttiin kasvattaa ja tukea työperäistä maahanmuuttoa kolmansista maista ja saattaa heidät laajasti sosiaaliturvamme piiriin. Jokainen ymmärtää, mitä seuraa kun vähäistä kakkua jakaa yhä useampi, perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä huokaisee.
– Edessä on suomalaisille vakavia sosiaaliturvan ja turvaverkkojen heikennyksiä, joista olemme nähneet vasta alkusoittoa. Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet vastustivat näitä esityksiä ja toimme vahvasti esiin niiden ongelmallisuuden – tuloksetta. Esitykset menivät salissa heittämällä läpi.
Perussuomalaiset ilmaisivat huolensa myös uudistusten kustannusvaikutuksista, joita ei vielä tiedetä.
– Kukaan ei tiedä, miten paljon esimerkiksi ulkomaille maksetaan lapsilisiä, Mäntylä huomauttaa.
Hallitus haluaa halpaa työvoimaa
Mäntylä on erityisen huolissaan kasvavasta työttömyydestä ja jatkuvista yt-neuvotteluista.
– Tämän hallituksen aikana Suomesta on hävinnyt käsittämätön määrä työpaikkoja. Hallituspuolueista on väläytelty palkka-alea – ensin nuorille ja nyt muillekin. Ilmeisesti meille todella halutaan luoda halpatyövoimamarkkinat, Mäntylä puuskahtaa ja muistuttaa näidenkin maahanmuuttajien päätyvän työssäoloehdon täytyttyä sosiaaliturvamme piiriin.
– Olemme tilanteessa, jossa on odotettavissa todella vakavia leikkauksia ja heikennyksiä suomalaisten sosiaaliturvaan. Oli täysin kohtuutonta toimeenpanna direktiivi, jolla sosiaaliturva avattiin koskemaan yhä laajempaa joukkoa, kun emme pysty huolehtimaan kohta edes oman maamme kansalaisista.
Päätösvalta lipuu käsistä
EU ohjaa Suomea yhä enemmän kohti terveydenhuollon ja sosiaaliturvan harmonisointia. Sitä, että viime kädessä päätöksenteko kansallisesta terveydenhuollosta, sosiaalipolitiikasta ja siihen liittyvästä taloudesta on aivan muualla kuin Suomessa.
– Pienin askelin tapahtuva toiminta on monin tavoin helpompaa toteuttaa kuin suurempi kertarysäys. Näin emme oikein huomaakaan, kuinka olemme menossa kohti liittovaltiota ja todellisuutta, jossa päätösvalta on muualla. Tämänkin vuoksi tulevilla EU-vaaleilla on paljon suurempi merkitys kuin moni ehkä ymmärtääkään, Mäntylä muistuttaa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.