Artikkeli kuva

kansalaisaloite.fi

Marinin hallitus ei saanut aikaiseksi – tuhannet rynnistivät torppaamaan Venäjä-viisumeita kansalaisaloitteella

19.09.2022 |12:10

Suomen Uutiset kirjoitti viime viikolla Sanna Marinin kummallisesta lusmuilusta. Kun eduskunnan kyselytunnilla häneltä vaadittiin Venäjän hupiviisumeiden katkaisemista, pääministeri luikki ensin EU-säädösten ja sitten virkamiesten taakse piiloon.

Kun hallitus ei saa aikaiseksi, kansalaiset käyvät toimeen.

Heinäkuun lopussa jätetty kansalaisaloite sai hallituksen vätystelystä melkoisesti potkua. Torstaina allekirjoittajissa on selvä piikki, ja eilen sunnuntaina allekirjoittajia oli jo lähes neljätuhatta päivässä.

Kansalaisaloite alkaa näin:

“Vaadimme, että Suomen eduskunta ryhtyy nopeasti tarvittaviin toimiin, jotta Suomen valtio ei myönnä uusia viisumeja kansainvälisen lain vastaista hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisille. Suomen tulee näyttää esimerkkiä muille Euroopan Unionin jäsenmaille ja estää uusien viisumien myöntäminen kuten Virossa, Latviassa, Liettuassa ja useassa muussa Euroopan Unionin jäsenvaltiossa on jo tehty. Tästä voitaisiin poiketa harkitusti vain humanitäärisistä ja niihin rinnastettavista syistä. Nämä toimet on tarkoitettu tukemaan sanktioita niin kauan, kuin kyseinen maa poistuu maasta, johon se on lainvastaisesti hyökännyt ja kunnes muutkin kansainväliset sanktiot poistetaan.”

Kansalaisaloite löytyy täältä >

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
7.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25
10.
Suomen uutiset logo

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”

17.04.2025 |10:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää