

MATTI MATIKAINEN
Meri: Opposition kritiikki on hiekkalaatikkotasoa
Hallitus tuo työllistymiseen ja talouskasvuun uusia vaihtoehtoja, mutta opposition kritiikki pysyy näköalattomana samojen asioiden hokemisena. Hallituksen toimia on erityisesti eduskunnan vasemmalta laidalta kutsuttu aivopieruksi, muumilaastariksi ja orjatyön mahdollistamiseksi.
Uudenlaiset avaukset tyrmätään
Vaihtoehtoja ei ole juuri esitetty lukuun ottamatta SDP:tä, joka tarjoaa työllistämiseen omaa malliaan. Ovatko ratkaisun avaimet SDP:n mallissa?
– Epäilen, sillä puolueella oli viime hallituskaudella sekä työministerin että valtiovarainministerin salkut ja lopputulos oli yli 100 000 uutta työtöntä. Hallituksen aktivoivat toimenpiteet ja työllistämismallit ovat kustannusneutraaleja, kun taas SDP:n esittämä malli maksaisi valtiolle arviolta noin 350 miljoonaa, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri.
– Vaikuttaakin siltä, että hallituksen uudenlaiset avaukset tyrmätään jo ennen kuin yksityiskohdat on esitelty. Eikö koko eduskunnalla pitäisi olla yhteinen tahtotila Suomen talouden sekä työllisyyden nostamiseksi?
Tuntirajoitukset edelleen työmatkan pituudelle
Hallitus kiristää velvoitetta ottaa työtä vastaan. Toimet eivät voimakkuudessaan juuri poikkea muista Pohjoismaista, kuten esimerkiksi Tanskasta, jossa vastaavilla toimenpiteillä on selvästi parannettu työllisyyttä.
Suomessa, samoin kuin Ruotsissa, on jatkossakin tuntirajoitukset työmatkan pituudelle, mikä luo suojaa ylipitkille työmatkoilla. Esimerkiksi Norjassa ja Islannissa on töitä otettava lähtökohtaisesti vastaan koko maan alueella eikä vastaavaa suojaa siis ole.
”Vanhoilla eväillä ei päästä eteenpäin”
Vastapainona tiukennuksille hallitus panostaa aktiiviseen työllistämiseen ja mahdollistaa työttömyysturvan käytön työllistymiseen. Näitä toimenpiteitä on kiitellyt mm. SAK.
– Kokeilut ja uudet ideat parantavat parhaassa tapauksessa työllisyystilannetta. Riskitöntä se ei ole. Sen vuoksi onkin samanaikaisesti huolehdittava työntekijöiden oikeusturvasta.
– Ministeri Jari Lindström on todennut, että jos jokin kokeiluista havaitaan toimimattomaksi, siitä luovutaan. Mutta on pakko uskaltaa kokeilla ja innovoida, kun vanhoilla eväillä ei päästä enää eteenpäin, Meri painottaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitukselta laaja paketti työllisyyden ja yrittäjyyden edistämiseen

Hallitus vauhdittaa työllisyyttä – painopiste mikroyrityksiin

Työstä kieltäytyminen vaikeutuu, työttömyysturva tukemaan työn löytämistä ja yrittäjyyttä

Turunen: Työllisyyspaketissa lisää resursseja työttömyyden hoitoon

Kankaanniemi pyysi SDP:ltä rehellistä leikkauslistaa: ”Lupauksenne on lunastamatta”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















