

LEHTIKUVA
Miksi UN Womenilla kesti kaksi kuukautta reagoida Hamasin terrori-iskuun ja aseellisiin raiskauksiin?
Israel syytti maanantaina YK:ta siitä, että se ei lausunut mitään Hamasin harjoittamasta laajasta seksuaalisesta väkivallasta, jota se kohdisti naisiin tekemässään terrori-iskussa. Kannanotto kesti YK:lta lähes kaksi kuukautta, vaikka todisteita oli esillä jo iskun ensihetkistä lähtien. Israel järjesti YK:ssa tilaisuuden, jossa se esitti todisteet naisiin kohdistuneista järjestelmällisistä seksuaalirikoksista ja aseistetuista raiskauksista.
YK:n tilaisuudessa esiteltiin Israelin viranomaisten keräämät kattavat todisteet raiskauksista ja seksuaalirikoksista. Ne on saatu todistajilta ja esimerkiksi ensiapu- ja pelastustyöntekijöiltä, jotka olivat paikalla terrori-iskun aikana tai sen jälkeen.
Selvityksessä on mukana selonteot silpomisesta ja järjestelmällisestä kidutuksesta. Israelin poliisin materiaalissa on mukana myös Hamas-terroristien ottamia kuvia, joissa he esittelevät raiskattuja naisuhrejaan.
Naisuhrien sukuelimiä silvottiin järjestelmällisesti
Tilaisuudessa esiteltiin esimerkiksi erään Nova rave -festivaaleilta selvinneen todistus.
– Se oli hirvittävä ruumiiden ja ruumiinosien apokalyptinen näky. Tytöt ilman vaatteita, ilman toppeja, ilman alusvaatteita, ihmisiä leikattiin kahtia, teurastettiin ja joidenkin päät mestattiin, Israelin kansallisen poliisin johtaja Yael Reichert sanoi YK:n kokouksessa. Reichert osallistui Israelin hallituksen tutkimukseen lokakuun 7. päivän hyökkäyksessä tehdyistä seksirikoksista.
Hamasin surmaamien naisjoukkojen hautaamista valmisteleva israelilaisen reserviyksikön jäsen Shari Mendes kertoi tarkemmin tilaisuudessa seksuaalisesta kidutuksesta.
– Uhriryhmän järjestelmällinen sukuelinten silpominen on ollut hirvittävää todistaa, hän sanoi.
Kuuluu Hamasin toimintaan
Paneelissa puhui myös Israelin YK-lähettiläs Gilad Erdan. Hän sanoi, että Hamas käytti tarkoituksellisesti raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa sota-aseina hyökätessään Israelia vastaan.
– Tämä oli ennalta harkittua. Tämä oli suunniteltua. Tätä ohjeistettiin, hän sanoi ja jatkoi:
– Ikävä kyllä hyvin kansainväliset toimielimet, joiden oletetaan puolustavan kaikkia naisia, osoittivat, että välinpitämättömyys on hyväksyttävää israelilaisia kohtaan.
Ruumiit kertovat seksuaalisesta väkivallasta
Tilaisuudessa puhui myös Facebookin emoyhtiön Meta Platformsin entinen operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg.
Hän kommentoi Hamasin väitettä siitä, että se ei olisi syyllistynyt naisiin kohdistuviin raiskauksiin ja seksuaalirikoksiin.
– Naisten ruumiit ovat todisteena. Ne kertovat tarinoita seksuaalisesta väkivallasta. Maailman on päätettävä, ketä se uskoo. Uskommeko Hamasin tiedottajaa, joka sanoi, että raiskaus on kiellettyä, joten se ei voinut tapahtua 7. lokakuuta? Vai uskommeko naisia, joiden ruumiit kertovat meille, kuinka he viettivät elämänsä viimeiset minuutit?
Paneelissa puhui myös kaksi israelilaista anonyymiä tutkijaa. He varoittivat tässä vaiheessa käyttämästä raiskauksen uhrien tarkkaa määrää. He sanoivat NBC Newsille, että todisteita tulee jatkuvasti ja että tutkinta jatkuu todennäköisesti kuukausia.
Mielenosoitus YK:n pihalla
Noin 150 aktivistia, mukaan lukien juutalaisnaisten ryhmittymiä, marssi YK:n päämajan eteen maanantaina. He syyttivät YK:ta toimimattomuudesta Hamasin israelilaisnaisiin kohdistetun aseistetun seksuaalisen väkivallan johdosta.
Mukana mielenosoituksessa oli Jerusalemin heprealaisen yliopiston kansainvälisten suhteiden Davis-instituutin edustaja Cochav Elkayam Levy. Hän sanoi, että kansainvälisten instituutioiden ”käsittämätön hiljaisuus” seksuaalista väkivaltaa koskevista raporteista herätti kysymyksen siitä, ovatko israelilaiset naiset kansainvälisen oikeuden suojaamia.
– Kun instituutiot, joilla on maailmanlaajuisesti valtuudet suojella naisia, vaikenevat, ei pelkästään kansainvälinen laki menetä merkitystään, vaan ihmiskunnan yhteiset arvot menettävät merkityksensä, hän sanoi NBC Newsin haastattelussa.
YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi viime viikolla, että ”on myös lukuisia kertomuksia seksuaalisesta väkivallasta iskujen aikana, jotka on tutkittava tarmokkaasti ja asetettava syytteeseen”.
UN Women ei ole onnistunut tehtävässään
Israelin virkamiesten mukaan Guterresin olisi pitänyt puhua viikkoja aikaisemmin. YK:n alainen UN Women, jonka tulisi puolustaa naisten oikeuksia, ei ole onnistunut täyttämään tehtäväänsä.
U.N Women tiedotti 1.12., liki kaksi kuukautta iskun jälkeen, että se tuomitsee Hamasin 7.10. tekemän hyökkäyksen ja että se on huolestunut lukuisista sukupuoleen perustuvista julmuuksista ja seksuaalisesta väkivallasta näiden hyökkäysten aikana.
Israelin ja Hamasin sodan sotarikoksia tutkivan YK:n tutkintakomission puheenjohtaja on sanonut, että se keskittyy Hamasin seksuaaliseen väkivaltaan lokakuun 7. päivän iskuissa ja välittää kaikki todisteet kansainväliselle rikostuomioistuimelle.
Toistaiseksi Israel ei ole tehnyt yhteistyötä YK:n kanssa, sillä Israel pitää sitä ilmeisistä syistä oman maansa vastaisena.
Hamas ei luovuta naispanttivankeja
Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedottaja Matt Miller kommentoi YK:hon kohdistuneita syytöksiä, joiden mukaan se on reagoinut hitaasti raiskausilmoituksiin.
– Minulla ei ole muuta kommenttia, paitsi että kehotamme tutkimaan nämä raportit täydellisesti ja uskottavasti.
Miller sanoi myös:
– Näyttää siltä, että yksi syy sille, miksi tulitauko loppui, on se, että Hamas ei luovuta naispanttivankeja. He voisivat nimittäin kertoa siitä, mitä heille on tapahtunut.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- UN Women Matt Miller Cochav Elkayam Levy Sheryl Sandberg Gilad Erdan Shari Mendes Yael Reichert Hamasin hyökkäys terroristit terrori-iskut Seksuaalinen väkivalta seksuaalirikokset António Guterres Hamas Raiskaukset YK Israel
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sadat saksalaispoliisit ratsasivat terroristijärjestö Hamasin kannattajien kiinteistöjä eri puolilla maata

Kevään EU-vaaleissa muhii jättiyllätys – maahanmuuttokriittisyys nousussa kautta Euroopan

Saksassa varoitetaan joulutoreille kohdistuvista terrori-iskuista

Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia

Hamasin terroristeja pidätettiin Saksassa ja Hollannissa – kiinniotetuilla tiiviit yhteydet Hamasin johtoon

Viron parlamentti ilmaisi tukensa Israelille ja tuomitsi Hamasin terrori-iskut sekä Hamasin aloittaman sodan

Berliinin puistoraiskauksesta syytetyillä turvapaikanhakijoilla jopa kymmenen eri valenimeä

Hamasin panttivankeja pidettiin gazalaisissa lapsiperheissä – vangitsemiseen osallistunut myös UNHCR:n opettaja sekä lastenlääkäri

YK:ta ja sen jäsenvaltioita vaaditaan puuttumaan pakolaisjärjestö UNRWA:n toimintaan – opettajien Telegram-ryhmässä vaadittu panttivankien teloituksia
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.