Artikkeli kuva

YLE

Miksi valtakunnallinen koronapuhelin on kiinni sunnuntaisin? Juvonen: “Aukioloa laajennettava, korona ei nuku”

15.03.2020 |15:59

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) vaatii, että valtakunnallinen koronapuhelin 029 – 553 5535 vastaa ihmisten puheluihin myös sunnuntaisin eli koko viikon ympäri.

Tällä hetkellä puhelinpalvelu toimii vain arkisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15.

– Puhelimeen tulisi vastata aina, kun siihen soitetaan. Puhelimen tulee toimia 24/7. Korona ei nuku sunnuntaina, Juvonen muistuttaa.

Myös yleisten päivystyspuhelinnumeroiden löytämisessä on ollut Suomessa suuria vaikeuksia. Ministeriön virkamiehet ovat kertoneet julkisuudessa päivystysnumerosta 116 117, mutta se ei kuitenkaan toimi vielä kaikkialla valtakunnallisesti. Alueilla on käytössään myös muita päivystysnumeroita.

– Ihmiset ovat olleet yhteydessä ja kysyneet, mihin soittaa hätätapauksessa. Tietoa päivystysnumeroista ei ole. Mikäli alueilla on käytössä erilaisia päivystysnumeroita, niiden tulisi olla hyvin löydettävissä. Puhelinpalvelua on myös reilusti lisättävä. Muun muassa Uudellamaalla Hus ilmoittaa, että päivystysapupuhelin 116 117 on ruuhkautunut, Juvonen kertoo.

– Koronapuhelimesta on kerrottu, että he eivät anna terveysneuvontaa vaan yleistä tietoutta koronasta. Mihin tämä raja vedetään? Kansalaisilla on todella paljon kysyttävää, joten puhelinpalvelun on kyettävä vastaamaan monipuolisesti ihmisten kyselyihin, Juvonen vaatii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää